tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kuinka kolmas lapsi muuttaa elämää



”Tredjen” syntymää tässä odotellaan - nyt on 36. raskausviikko meneillään. Isosisarukset Heppu ja Tyty ovat ihan pähkinöinä vauvan tulosta. Taitavat tosin odottaa enemmänkin uutta leikkikaveria, kuin liikkumatonta önisevää mötkälettä, joka jää kotiimme pysyvästi. Heppu oli aikanaan Tytyn syntyessä itse vasta 1v5kk, joten tämä on hänellekin ensimmäinen varsinainen isoveljeksitulokokemus.

En ole lähtökohtaisesti haaveillut isosta perheestä, joten Tytyn vauva-aikojen jälkeinen vahva tunteeni siitä, että ”yksi puuttuu vielä”, suorastaan hiukan yllätti. Miehen se yllätti varmaan vähän isomminkin 😝 Fiilis tuntui erilaiselta kuin aiemmat niin sanotut vauvakuumeet. Enemmänkin sellaiselta kuin olisi nähnyt väläyksen omaa elämäänsä eteenpäin, ja tiennyt että siihen tulee kuulumaan vielä kolmas muksu. Yhtä ihmeellinen oli myös heti tuplaraitaisen pissatikun jälkeinen vahva tunne siitä, että nyt meidän perhe on valmis.

Kauhunsekaisin ja odottavin fiiliksin tässä mennään. Elämämkoulukirjamme Google antaa hakusanoihin ”kolmas lapsi” kannustavina kärkiosumina mm. keskustelut aiheista ”Kolmas lapsi on virhe monessa perheessä” ja ”Mitä ongelmia kolmas lapsi tuo”. Näitä googlailin alkusyksystä, kun pissatikku näytti positiivista.

Rahat loppuu, autoon ei mahdu, syli ei riitä. Kukaan ei ota kolmea lasta hoitoon. Päiväkotielämä jatkuu vuosikymmenen. Kaikki vaiheet pitää käydä läpi kolmesti. Pilaan urani, ja mies omansa. Lapset kärsii loppuelämänsä huomion puutteesta. Ehkä eniten jännittää se, että joutuuko meidän suht tiivis perhepoppoo kolmannen lapsen myötä jakautumaan jatkossa aina puoliksi, tyyliin isi-ja-”isot-lapset” ja minä-ja-vauva.

Ehkä. Tai sitten kaikki järjestyy. Paljon tuskaisemmat tunnelmat oli nimittäin tasan 3 vuotta sitten, kun piinasin itseäni pohtimalla, miten voin Tytyn syntyessä enää rakastaa Heppua yhtä paljon kuin ennen. Että miten pilaan esikoiseni koko elämän synnyttämällä hänelle pikkusisaruksen. Että miten on mitenkään mahdollista kiintyä useampaan lapseen yhtä vahvasti kuin Heppuun, The Ihmeelliseen Esikoiseen.

On se jännää. Että se rakkauden määrä ei tosiaan ole vakio, josta pitäisi pilkkoa osia. Vaan se tosiaan kerryttää ihan uuden kerroksen jokaisen lapsen syntyessä. Siihen luotan nytkin. Harmi ettei käsiparien tai huomiokyvyn määrä kumuloidu vastaavasti.

Kokemuksia otetaan lämmöllä vastaan! Montako muksua teidän pesueisiin kuuluu? Millaisesta sisarusparvesta itse tulet? Siitä, miten kolmas lapsi oikeasti muuttaa (meidän) elämää, lupaan kirjoittaa lisää myöhemmin.

- Suzie Q

4 kommenttia:

  1. Mä oon kolmas lapsi,rakkautta ja sylejä riitti! �� hyvin se menee! T. 2 pojan lanssariäippä ja kolmatta lasta ei tuu! ��

    VastaaPoista
  2. Kiva lueskella blogiasi! Meille tuli "pyytämättä ja yllättäen" toinen ja kolmas lapsi samalla kertaa �� Muutaman viikon kokemuksella ei vielä paljon voi kommentoida mutta samankaltaisia ajatuksia on ollut mielessä siitä miten kädet ja syli riittää ��
    T. Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea (vielä) tuplista! :) Minulla on kaveripiirissä kahdet kaksoset, toiset esikoisemme ikäiset ja toiset kuopuksemme. "Vauvatehdas"-henkisen ekan vuoden jälkeen on näissäkin perheissä elämä palannut (ihaniin ja uusiin) uomiinsa. Vertaistuki ollut kuulemma kullanarvoista, tuplien fb-ryhmät kirppiksineen kaikkineen ovat käsittääkseni somen timanttisinta antia. Tsemppihalaus!

      Poista

Kerro, kerro!