sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Kastejuhlan valmistelut

Kuohuvaa Tytyn kunniaksi kolmen vuoden takaa.

Viikon kuluttua sunnuntaina vietämme kotonamme Tredjen kastejuhlaa isovanhempien ja kummien kesken. Kastepappi tulee alkuviikosta piipahtamaan meillä kotona kastekeskustelun merkeissä. Siinä yhteydessä on tarkoitus suunnitella yhdessä tulevan kastetoimituksen kommervenkit, ja varmistaa että Pikku Papun laulut kelpaavat virsien sijasta, eivätkä muodostu seremoniassa esteeksi seurakunnan jäsenyydelle 😅

Vakavasti puhuen, kastetoimitus on meille pelkkinä tapakristittyinäkin tärkeä ja koskettavakin ”riitti”, jolla juhlistetaan uutta elämää ja otetaan lapsi osaksi läheisten yhteisöä, olipa virsiä tai ei. Juhlavalmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa:

Kastetoimitus: Papin buukkasimme toivottuun ajankohtaan pian vauvan syntymän jälkeen. Sama pappi kastoi aikanaan Hepunkin.

Kutsut: Teetin valokuvakortit kutsuiksi ja postitimme ne pari viikkoa sitten. Pahvinen kutsu on ihana muisto talletettavaksi myös Tredjelle itselleen.

Tarjoilut: Täytekakku, cupcaket ja vege-voileipäkakku tilattu, kaikki gluteenittomina. Lisäksi mansikoita, macaroneja ja kuohuviiniä.

Musiikkia: Yksi kummeista on lupautunut laulamaan vauvalle laulun, Mies säestää kitaralla. Lisäksi kastetoimituksen lomassa on virsien tilalla muutama yhteislaulu - Hepun valitsemia "herkkiä lauluja" by Pikku Papun Orkesteri.

Puhe ja runo: Esittelemme kummit vauvalle, jotta hän tietää millaisia aikuisia ystäviä saa tuekseen elämän poluille 😊

Valokuvia: Laitamme telkkariruutuun pyörimään kuvia vauvan ensimmäisistä viikoista.

Nimen tausta: Olen tehnyt jokaisen lapsen ristiäisiin "taulun" etunimen historiasta, wikipediaa ja muuta intterwebbiä hyödyntäen.

Juhla-asut: Tredje kastetaan äitini suvun kastemekossa. Kaikille kolmelle lapselle olen jo miettinyt juhla-asut valmiiksi. Minullakin on yksi juhlava imetyskelpoinen mekko.

Muistettavaa: Kastepöydän järjestely. Kastemalja mummolasta. Muista kastevesi (unohtui Tytyn ristiäisissä! 😅 ) Pään kuivaukseen liina.

Hyvin suunniteltu on todellakin vähintään puoliksi tehty - ja kaikenlaiset juhlajärjestelyt ovat lempipuuhieni joukossa. Ihana viikko tiedossa siis. Ja Tredjen ensimmäinen juhla koittaa pian.

- Suzie Q

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, kerro!