keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Vauva 2kk - miten meillä menee?



Tredje on tänään kaksi kuukautta vanha. Vastasyntyneen kupla on puhjennut, ja nyt taidetaan elää murrosvaihetta herkkien alkuviikkojen ja rutinoituneemman pikkuvauva-ajan välissä. Tredje on edelleen kertakaikkisen rauhallinen tapaus, ja hän nauttii jo pidemmistä seurusteluhetkistä. Päätäkin tyttö jaksaa jo hiukan kannatella, mutta enemmänkin pystyasennossa kuin varsinaisesti vatsallaan. 

Vuorovaikutuksen kehittyminen on huikeaa seurattavaa: vauvalla on jo suosikkiloruja ja äänteitä, joilla häneltä saa houkuteltua esiin hurmaavien hymyjen ilotulituksen. Välillä Tredje myös vastaa ”hauu” tai ”auyh”, jos sattuu oikein juttutuulelle. Vanhempien lisäksi Tredje ilahtuu erityisesti isosiskonsa näkemisestä: Tytyn touhuja vauva jaksaisi seurata pitkäänkin.

Imetys ei ole ihan niin intensiivistä enää, kuin alkuviikkoina. Vauvan ruokailuissa erottuu jo selkeämmät syöttövälit, eikä jatkuvaa tankkausta ole kuin oikeastaan illan tunteina. Tredje haluaa silti edelleen olla käytännössä koko ajan sylissä. Lempiasioita on äidin sylissä köllöttely ja seurustelu, välillä rinnalla maitoa nautiskellen. Hyvänä kakkosena tulee isän käsivarrella pötköttely, Miehen kuljeskellessa ympäriinsä. Paras paikka nukahtamiseen on pystyasennossa Miehen rintakehää vasten, kävellessä tai jumppapallolla hytkytellen.

Yöt sujuvat yhä hyvin: alkuyön unipätkä jatkuu tyypillisesti noin aamukolmeen-neljään asti, jonka jälkeen vauva tankkaa pariin otteeseen ennen aamua. Itseäni vaivaa jo raskausajasta tuttu vaiva: jään helposti hereille tuntikausiksi syötön yhteydessä, vaikka vauva jo tuhisee uniaan tyytyväisenä. Turha valvominen aamuyön tunteina kasaa sitten väsymystäni päiväksi.

Tredje kuolaa aivan järjettömästi - tällaista kuola-iloittelua en muista ollenkaan Hepun tai Tytyn pikkuvauva-ajoilta ennen hampaiden tuloa. Nyrkki on suussa vähän väliä ja bodyjen hihansuut sen takia usein likomärkiä! Pikkuiset nyrkit ovat yhä enimmäkseen tiukasti nyrkissä - etenkin kylvettäessä, jolloin niiden möhnäistä sisältöä on todella kinkkistä saada putsatuksi.

Haimme tänään neuvolasta vauvalle ensimmäisen rokotteen, rota-virusta vastaan. Toivottavasti ei tule vatsaoireita…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, kerro!