Vappu lasten kanssa

Vappu jee!

Koska vappuaatto osuu sunnuntaihin, tuntuu vapun vietto jatkuvan tänä vuonna monta päivää. Ei haittaa! Meidän vappu kuluu tällä kertaa erittäin lapsiystävällisissä meiningeissä. 

Torstaina päiväkodilla oli lapsille vappunaamiaiset, jonka jälkeen päiväkodin pihapiirissä vietettiin perinteistä koko perheen vappuriehaa. Oma riehani kului lähinnä keittiön puolella hodareita paistellen, mutta pihan puolella väki näytti viihtyvän, lapset diggailivat vappupallojaan ja vanhempainyhdistyksen kassaan kilisi mukavasti täytettä. Eilen vappuriennot jatkuivat sukulaispoikiemme koululuokan vappukonsertilla, josta etenkin Heppu oli odotetusti aivan fiiliksissä.

Ja tänäänhän se vappu vasta varsinaisesti alkaa. Olemme kutsuneet ystäväperheitä kyläilemään meille kotiin grillikauden avajaisten merkeissä. Perunasalaatti on muhimassa, grillin kaasupullo uusittu ja serpentiinit ripusteltu. Itse rakastan pienten juhlien järjestämistä - minusta on parasta, kun on talo täynnä täynnä ystäviä, elämää, hyvää ruokaa ja juomaa.

Vappuaaton menu ei ole tänä vuonna kovin kummoinen - perusgrillailulla mennään. Olen pyytänyt vappuvieraitamme tuomaan nyyttärimeiningillä grilliin täytettä, ja itse huolehdin vain lisukepuolesta salaatteineen ja pottuineen koko porukalle. Jälkkäriksi kaikkien suosikki eli jätskibaari! Helposti ja toimivasti hyvää - täydellinen resepti, kun bileiden ajankohtana on emännän 40. raskausviikko.

Bileiden 1-5v. lapsikatras on laskujeni mukaan yhteensä 7 henkeä, lisäksi pari harmitonta masuvauvaa. ”Ohjelmaksi” skideille on ilmapalloja, vappupillejä ja saippukuplia. Yleistä riehumista. Kiitämme jo etukäteen yläkertamme leikkihuonetta, moitimme takapihan koleaa säätä.

Lasten vapputarjoilut:

• Ranskalaiset uuniin, nakit grilliin. Muista ketsuppi. 
• Kurkku- ja porkkanatikkuja. 
• Pillimehut. Hurjimmille tilkka simaa.

Antaa tulla räntää, täällä on juhlatunnelma kohdillaan! Hyvää vappua kaikille!

- Suzie Q

Rv 39+0: Synnytykseen valmistautuminen ja sairaalakassi

Tämän vuoden vappupallo.

Tuleva synnytys jännittää vähän - tai pikemminkin ”epäilyttää”. Tiedän nyt jo valmiiksi, mitä synnytyskipu on. Tiedän, että pahinta minulle on ponnistusvaihe. Tiedän, että epiduraalin laitto voi olla tuskaisinta koko operaatiossa. Ja siksi en ole ihan varma, haluanko selkään tökittävää kivunlievitystä nyt tällä kertaa edes harkita.

Luulen, että tämä vauva tulee ulos vauhdilla. Jo Tytyn synnytys (vaikkakin käynnistetty) oli niin vikkelä, että se pisti miettimään kuinka rytäkällä homma saattaa nopeimmillaan edetä. Jos Tredje alkaa syntyä spontaanisti, mitä toivon, aion lähteä synnärille heti ensimmäisestä supistuksesta. Autoon, kotiin tai sairaalan parkkipaikalle synnyttäminen ei kuulu toivelistalle.

Paljon puhuttu sairaalakassi on myös pakkaamatta, mutta lista mukaanotettavista kamoista on kyllä suurinpiirtein koossa päässäni. Oma ”must have” -listani näyttää tältä:

• Silmätipat. Inhoan kirvelevää kuivuuden tunnetta silmissäni etenkin herätessäni.
• Crocsit. Niissä on leppoisaa töpsötellä lapsivuodeosastolla pari päivää.
• Omat sukat. Ne sairaalasukat on karseat ja niissä palelee. 
• Iso vesipullo (2 litraa). Teräskannusta jatkuva veden kaatelu 2dl vesilasiin kypsyttää nopeasti. 
• Imetysliivit. Pelkässä sairaalayöpaidassa hiihtely alkaa nopeasti ahdistaa.
• Oma rintakumi ja maidonkerääjä. 
• Lansinohia ja Bepanthenia. Tietäjät tietää jälleen. 
• Puhelimen laturi. Koska 100 kuvaa vastasyntyneestä ja whatsapp kuumana.
• Joku ihana palkintosuklaa.

Mies ehtii tuoda sairaalaan kotiutumiskampetta sekä minulle että vauvalle myöhemminkin. Ja parhaat ”eväät” on edellisillä kerroilla tuonut äitini: kassin täydeltä tuoreita marjoja ja herkkuhedelmiä ym. freesiä mutusteltavaa. Ja suklaata.

Tulta päin siis! Viimeinen kerta näissä hommissa, luulisin.

- Suzie Q

Lastenvaatteet kiertoon kirppiksillä

Hintalappuja vaille valmiina kirppispöytään.

Pyrin useamman kerran vuodessa järjestämään aikaa lastenvaatteiden myymiselle itsepalvelukirpputoreilla, aina kun kaapit alkavat pursuilla lapsilta pieneksi jääneitä tai ”väärän vuodenajan” kamppeita. Yleensä heittelen tasaisin väliajoin kirppiskassiin vaatetta, ja buukkaan myyntipöydän, kun kassi alkaa tursuilla yli. Työläin vaihe eli hintalappujen kirjoittelu vaatteisiin vielä yleensä pari iltaa. Pikkuapurit Heppu ja Tyty osallistuvat tarrojen liimauksen mielellään - niiden korjailuun se toinen ilta yleensä kuluukin 😆

Tänään kävin pystyttämässä myyntipöydän Nella ja Nuttuun, joka on oma vakiokirppikseni sekä myymisten että ostamisten suhteen. Aiemmin käytin meidän lastentarvikehankintoihin (kuten rattaat, turvaistuimet, polkupyörät jne) ahkerasti myös huutonettiä, mutta Facebook-kirppikset ovat ajaneet vähän se ohi, etenkin paikalliset kierrätysryhmät. Säännöllisesti yritän metsästää kampetta myös tori.fi kautta, mutta sieltä kaupantekoyritykset ovat lähes poikkeuksetta niin hankalia, että eipä juuri jaksa enää yrittää.

Live-kirppistelyn lisäksi hankin lapsille vaatteita Facebookin kirppisryhmistä, jotka ovat paratiisi täsmähankintoihin meille, joilla ei yleensä ole aikaa kierrellä tuntikaupalla kivijalkamyymälöissä tai edes kirppiksillä. Myyminen noissa ryhmissä on kuitenkin mielestäni työlästä erityisesti postitusrumban takia, mutta välillä jaksan isompana kertarykäyksenä tehdä sitäkin. Lasten merkkivaatteista saa hyvät rahat tiettyihin brändeihin vihkiytyneissä fb-ryhmissä - välillä jopa yli sen, mitä itse samasta vaatekappaleesta on alunperin maksanut.

Laadukkaisiin lastenvaatteisiin ja -tarvikkeisiin satsaaminen mielestäni kannattaa. Laadun muistaa kipeästi ostohetkellä tilin saldoa katsoessa, mutta sitäkin lämpimämmin sekä kamoja käyttäessä että kirppismyyntisaldon kilahtaessa aikanaan samaiselle tilille. Mitä useampi lapsi, sitä isompi massa haalaria, tumppua, pipoa, lenkkaria, saapasta, mekkoa pyörii käytössä ja lopulta kasautuu kirppiskassiin tulevaa kassavirtaa tuottamaan. Ei tämä mitään kannattavaa sijoitusbisnestä ole, mutta kertyypähän sen verran lisätienestiä, että kirppiskassalla rahoittaa aina ison osan uusista hankinnoista.

Parasta kirppistelyssä on tietenkin se, että tavara kiertää tarvitsijalta toiselle. Lastenkamojen käyttöikä on niin lyhyt, että olisi hulluutta, elleivät ne päätyisi useammalle perheelle käyttöön. Kirppistely valitettavasti hankaloituu lasten kasvaessa, sillä esimerkiksi Heppu kasvaa jo (onneksi) sen verran hitaammin, että vaatteet ja kengät pysyvät käytössä pidempään, eivätkä päädy enää yhtä hyväkuntoisina kiertoon, kuin aiemmin. Samasta syystä Hepulle on myös vaikeampi löytää hyväkuntoista kamaa käytettynä - lähinnä toisille sattuneita hutihankintoja voi satunnaisesti bongailla hyvällä hinnalla meidän käyttöön. Toisaalta, mitä isommat lapset, sitä kalliimpia kamoja kuten potkulautoja, ties-mitä-lego-settejä ja soittimia ym. toive- ja tarvelistalle kertyy. Näissä kirppistelyllä säästää taas pitkän pennin, vaikka vaatteista joutuisikin jo ison osan hankkimaan uutena.

Mies on ihan statisti meidän lasten hankinnoissa. Tämä on se osa lapsiperhearjen metatyötä, jonka olen itsevaltiaasti kahminut itselleni. Koska kirppistely ja alehaukkailu on niin kivaa. 

Mitä mieltä itse olet? Onko lastenvaateruljanssi kirppistelyineen säännöllinen painajaisesi vai lempipuuhaasi?

- Suzie Q

Äidiksi kolmatta kertaa

Viikonloppuna innostuimme erään naisporukan dinnerillä pohtimaan, miten toisen tai kolmannen lapsen saaminen eroaa ensimmäisen lapsen saamisesta. Mikä muuttuu äitiydessä, kun perheeseen syntyy lisää lapsia?

Minulle Hepun syntymässä mullistavinta oli ylipäänsä tulla äidiksi. Niinhän se on, että naisen ensimmäisessä synnytyksessä syntyy yhdellä kertaa sekä äiti että lapsi. Oman lapsen saaminen olikin toki jo itsessään ihmeellistä, mutta eniten maailmani nyrjähti siitä, että minusta tuli äiti, ja yhtäkkiä hoidettavanani oli loppuelämän urakka nimeltä vanhemmuus. Vaati pirusti jonkin verran kasvukipuja, että löysin oman tapani olla äiti ja etenkin että löysin tavan säilyttää identiteettini kaikki muut osat äitiyden ohessa.

Nyt Tredjen syntyessä en tule äidiksi enää ensimmäistä kertaa - ja se on minusta ihanaa. Jo toista lastamme eli Tytyä odottaessa ja etenkin hänen synnyttyään oli tosi vapauttavaa keskittyä alusta lähtien itseni sijaan vain vauvaan. Minussa, olotilassani, olomuodossani tai identiteetissäni ei ollut minulla enää juurikaan uutta ihmeteltävää.

Usein kuulee sanottavan, että äidiksi tulo mullistaa koko elämän. Niinhän se mullistaakin, muutamaksi kuukaudeksi, mutta sen jälkeen uusi ”mullistunut” elämä löytää uomansa, joista osa on vanhoja tuttuja ja osa uusia. Nyt myös tiedän, että syntymähetken dramaattisuudesta huolimatta äidiksi ei tulla siinä hetkessä vaan äidiksi kasvetaan. Ei minun tarvitse nytkään olla valmis, tämänkin vauvan kanssa tutustumme rauhassa toisiimme, riittää että pidän hänestä huolta ja ujutan hänet pikkuhiljaa osaksi omaa ja perheeni elämää.

Jokainen vauva, uusi ihminen, on tietenkin ihmeellinen oma olentonsa. On oikeastaan aika huikeaa oivaltaa, ettei sillä ole väliä syntyykö seitsemän vuotta hedelmöityshoitoja läpikäyneen hartaasti odotetuksi esikoiseksi vai puolivahinkona suurperheen pahnanpohjimmaiseksi. Tai johonkin siltä väliltä. Lähtökohta, ensiparkaisu, on kaikille sama.

Pian tulen ensi kertaa äidiksi juuri tälle lapselle. Se on ihmeellistä. Ja ihanaa.

- Suzie Q

Oodi päiväkodille

Isot pienet.

Päiväkodissa pidettiin lasten vasu-keskustelut*. Heppu ja Tyty ovat tällä hetkellä eri päiväkotiryhmissä, kummankin ryhmä koostuu paristakymmenestä 3-5-vuotiaasta muksusta. On ollut huojentavaa nähdä lasten kotiutuneen ryhmiinsä, solmineen kaverisuhteita ja elävän omaa päiväkotiarkeaan energisinä ja onnellisen oloisina.

Vasussa kuultiin, että Heppu on pidetty leikkikaveri. Hän ei ole päiväkodissakaan ryhmän seurallisin tai rämäpäisin, vaan viihtyy myös omissa puuhissaan ja noudattaa mielellään sääntöjä. Itse hymyilen aina sisäisesti, jos päiväkodista noutaessa kuulen Hepun tehneen jekkuja parhaan kaverinsa L:n kanssa. Levitelleen hiekkaa ympäriinsä tai häröilleen tanssitunnilla. Hyvähyvä - aina ei tarvitse olla se tottelevaisin lapsi. Lastentarhanope kertoili, kuinka kynäotetta yhä treenaillaan ja puhkui intoa esitellessään Hepun kehittymistä värityskuvien värityksessä. Ihan kivoja syheröitä :)

Tyty on ryhmänsä nuorin, mutta hyvin pyyhkii kuulemma hänelläkin. Hän on tarkkaavainen ja seuraa skarpisti, mitä ympärillä tapahtuu. Suosikkipuuhia ovat askartelut, loruttelut ja leikit muiden pienimpien tyttöjen kanssa. Tyty on ryhmänsä ”herkkis”, ja jähmettyy uusissa tilanteissa vielä helposti. Minusta on ihanaa, että meidän tulta ja tappuraa kotona raivoava menomimmi uskaltaa aidosti näyttää päiväkodissa aremmankin puolensa. Pienenä yllärinä kuulimme, että Tytyn omahoitaja jää kesällä eläkkeelle. Uudet tuulet puhaltavat siis ryhmän aikuisten kokoonpanossa syksyllä, mikä tarkoittaa muutosta Tytyn arjessa, harmi kyllä.

Välillä sydäntä kylmää ajatus alle 3-vuotiaasta Tytystä 22 lapsen vilkkaassa ryhmässä. Joskus tekisi mieli laittaa Heppu suojaavan kuplan sisään, jossa kukaan teräväkielisempi tai -kyynärpäisempi ikätoveri ei pääsisi satuttamaan. Mutta ei se ole minun tehtävä - vaan antaa heille pala palalta työkaluja taklata hankalampiakin hetkiä, kerryttää pärjäämisen kokemuksia ja istuttaa vankan itsetunnon siemeniä niin, että hurjemmissakin myräköissä lapset tietäisivät pärjäävänsä. Mun pienet.

Kiitos päiväkodin väki, että toimitte yhtenä arkemme kulmakivistä kultaisten isovanhempien ja joustavien työpaikkojemme rinnalla.

- Suzie Q

* Ai mitkä vasut? Siis The Lapsikohtaisen Varhaiskasvatussuunnitelman Puolivuosittaiset Läpikäyntikeskustelut, tietty.

Oodi neuvolalle

Kävin tänään äitiysneuvolassa - edellinen käynti oli pikainen lääkärintsekkaus pari viikkoa sitten. Mielestäni suomalainen neuvolajärjestelmä ansaitsee hehkutusta, kiitosta ja ylistystä, jotakuinkin niin paljon kuin sitä tässä lapsiperhearjessa ehtii ja muistaa antaa.

Neuvolatoiminnan ydinajatus on mahtava: saadaan lapsiperheet, erityisesti eniten tukea tarvitsevat, edes jonkunlaisen perusohjauksen ja tukiverkon piiriin. Neuvolan rooli "normaalin" määrittelyssä on hankala mutta tärkeä - vertaamalla lasten kehitystä keskiarvoihin löydetään todennäköisemmin jatkoseurantaa tarvitsevat, kuin jos jokainen perhe ihmettelisi asioita yksin kotona. Siinä samalla me ylisuorittajat vanhemmat opimme, että lapsi voi ihan hyvin, kun perusasiat on kunnossa - että paniikkiin ei useimmiten ole aihetta.

Välillä kuulee vanhempien kiukuttelua siitä, että neuvolan ohjeet ovat keskiarvoja eivätkä sovi jokaisen perheen yksilöllisiin tarpeisiin. Minusta ajatus on nurinkurinen - sehän nimenomaan on neuvolan tehtävä, tarjota mahdollisimman yleispäteviä ”ohjeita”, joilla homma ei ainakaan voi mennä superpahasti v**uralleen. Tottakai on jokaisen perheen tehtävä sorvata noista ohjeista sitten itselleen ja omalle piltilleen parhaiten sopivat käytännöt.

Toki neuvolatoiminnassa olisi paljon kehitettävääkin. Joillekin sattuu kohdalle heikommalla pelisilmällä varustettu terveydenhoitaja. Toisille neuvotaan vanhentuneita käytäntöjä tai tuputetaan rasittavalla tyylillä kasvatus- tai hoito-ohjeita. Itsellänikin on ollut pettymyksen hetkiä ja ajoittaisia huonoja kokemuksia neuvolassa, etenkin imetysasioiden ohjaukseen liittyen. Huomattavasti enemmän on kohdalle sattunut kuitenkin niitä hyviä käyntejä, joista olen saanut tukea ja vinkkejä lasten asioihin ja tsemppiä omaan häröilyyni äitinä.

Oman alueemme neuvola palvelee nykyään myös lauantaisin ja arki-iltaisin, mikä on aivan huima parannus entiseen 8-16 virastomeininkiin. Tämän raskauden aikana minun ei tarvinnut kertaakaan venkslata neuvolakäyntejä ristiin töiden kanssa, vaan hoidin kaikki käynnit rauhassa lauantaisin. Neuvolan yhteydessä on myös labra, ja jopa raskausajan erikoislääkäritarpeet hoituvat tarvittaessa saman katon alla. Ja koko palvelu on käyttäjälle maksuton! Hyvinvointiyhteiskunnan helmiä jälleen.

Millaisia neuvolakokemuksia teillä on? Onko kohdalle osunut timanttinen terkkari vai läjäpäin turhauttavia käyntejä?

- Suzie Q

Pari tärppiä Lapsimessuille

Katso internet: messuostokseni!

Kävin eilen ystäväni kanssa Lapsimessuilla Messukeskuksessa. Messuilla on puuhaa ja ihmeteltävää myös lapsille, mutta mielestäni tapahtumasta saa aikuisena silti eniten irti, jos pääsee paikalle ilman lapsia. Agendallamme olikin ensisijaisesti lapsivapaa iltapäivä rentoine kahvitteluineen, messutarjousten metsästystä ja kotimaisten lastenvaatebrändien uutuuksien ihastelua.

Varsinaiset suunnitellut hankintani messuilla olivat Stokken Newborn Set eli kaukalohenkinen ”istuin” vauvalle syöttötuoliin ja Philips Aventin sähköinen rintapumppu, joista molemmista oli tarjolla kohtuullisen hyvät messutarjoukset. Tietäjät tietää - kunnon vermeillä vauva-aika on aavistuksen iisimpää, vaikka ilmankin noita kapistuksia toki pärjäisi. Lisäksi mukaan tarttui pienempää tarpeellista rintaruokintakrääsää kuten rintakumit ja maidonkerääjät, sekä tuttipulloja. Kaikki edellämainittu on ollut aiemmissa imetyssaagoissani vähintäänkin tarpeellista.

Iloinen yllätys näytteilleasettajien joukossa oli F-Musiikki: esillä oli kiva kattaus lastensoittimia pienillä messu-aleilla varustettuna. Vanha kunnon Tupperware oli myös mieluisa bongaus: sain vihdoin hankittua "parhaiksi kehutut" vuotamattomat vesipullot lapsille kesäksi ilman tuppervaarakotikutsuja. Messuilta mukaan lähtivät myös automme istuimiin Britaxin kurasuojat, ja kipeästi kaipaamani Carriwellin tukivyö massun keventämiseksi näiden viimeisten raskausviikkojen 38-42 ajaksi.

Lastenvaatteissa tunnustaudun kotimaisten laatumerkkien faniksi. Tämän vuoden messuilla ihastutti mm. juuri lanseerattu uusi lastenvaatemerkki Roo, jonka vaatteita tulee messujen lisäksi myyntiin myöhemmin kevään aikana ainakin MiniQ-verkkokauppaan. Ihastuksesta, ja kannatusmielessä, ostin Hepulle yhden paidan heiltä. Oma kestosuosikkini Gugguu imaisi myös osansa messubudjetistani, kun Tyty ja Tredje saivat pipot ensi syksyksi. Kokojen arpominen oli hiukan haastavaa ilman sovituspäitä, mutta toivottavasti menivät suht kohdilleen.

Kannattaako Lapsimessuille siis mennä? Mielestäni kyllä, jos tähtäimessä on joku isompi hankinta, kuten lastenvaunut tai turvaistuin - messutarjoukset ovat näissä monesti oikeasti tuntuvia. Messuilla saa kicksit myös lastenvaatefiilistelijä: useampi kiinnostava ei-marketti-brändi on kerralla hiplattavissa saman katon alla, uutuudet mukaanlukien. Toki tarjolla olisi myös monipuolista muuta messuohjelmaa, kuten puheenvuoroja ja paneelikeskusteluita, mutta oma fokus oli tällä kertaa shoppailussa :)

Lapsimessut jatkuvat Messukeskuksessa vielä tänään ja huomenna eli 22.-23.4. ajan. Onko ruutujen takana muita messuilijoita?

- Suzie Q

Äiti, verkostoidu!

Minulle on ollut jokaisen äitiyslomani aikana tärkeää löytää vertaistukea ja seuraa, eli muita (tuoreita) vanhempia samassa elämäntilanteessa. Olen muutenkin aina ollut sosiaalisiin ja yhteisöllisiin harrastuksiin kallellaan, joten myös perhevapailla on tuntunut luontevalta ja tarpeelliselta etsiä ympärilleen kohtalotovereita arkea ja ajatuksia jakamaan. Projektiluonteisia "työkavereita" siis!

Kolmen lapsen odotus- ja vauva-ajoilta onkin ympärille kertynyt jo jos jonkinlaista mammaverkostoa - äitituttuja, kivoja ja hyödyllisiäkin kontakteja, tukea ja turvaa, ystäviäkin. Ja lasten kasvaessa myös lapsille uusia kavereita ja leikkiseuraa. Äitiporukoita on kehkeytynyt niin odotusajan joogaryhmien kuin MLL:n perhekahvilaporukoiden ympärille. Etenkin esikoisen syntymän jälkeen tuntui lottovoitolta kaiken identiteettikriiseilyn, imetyspettymyksen ja muun sumun keskellä, että oli arjen turvaverkkona nopeasti läheisiksi muodostuneita äitiystäviä.

Astetta organisoituneempi ja uudempi verkostolöytöni on Mothers in Business MiB ry, yli 500 äidin verkosto, joka kuvauksensa mukaisesti ”yhdistää urahenkisiä ja korkeastikoulutettuja äitejä ja tarjoaa heille mahdollisuuden ammatilliseen ja henkilökohtaiseen kehittymiseen perhevapaiden aikana sekä työelämään paluun jälkeen.” MiB järjestää mm. keskustelutilaisuuksia, yritysvierailuja, koulutuksia ja erilaisia työpajoja. Toiminta on kohdistettu ensisijaisesti perhevapaalla oleville ja työelämään palanneille pienten lasten äideille. Yhdistyksen nimestä huolimatta myös miehet ovat tervetulleita mukaan.

Eilen osallistuin oman asuinalueeni MiB Mingleen, eli vapaamuotoiseen äitien kokoontumiseen, jossa ilman varsinaista agendaa on mahdollisuus tavata (päiväsaikaan) muita perhevapailla olevia samanhenkisiä äitejä. Meitä osui tällä kertaa useampi viestintäammattilainen tähän Mingleen, ja olikin kiinnostavaa pohtia uranäkymiä ja sparrailla yleisiä duunihaasteita, kun lattialla mönki samalla pari vauvaa ja yksi taapero. Lähtökohtana MiBin toiminnassa onkin, että tilaisuuksiin voi osallistua lapsen kanssa.

Kannustaisin kaikkia perhevapaalla olevia solmimaan edes joitakin kontakteja myös tuttujen ympyröidensä ulkopuolelle. Jollekin luontevinta vertaistukea tarjoaa leikkipuistot, avoimet päiväkodit tai perhekahvilat. Jollekin toiselle vaikkapa niinsanotut äiti-vauva-harrastukset muskareista vauvajumppiin. Uraorientoituneemmille tai työelämäteemoista muutoin kiinnostuneille ehkä juuri MiBin kaltaiset verkostot. Tai sitten kaikki edellämainitut, kuten minulle 👍

Joko bondaaminen tarjoaa näköaloja aivan toisenlaisten ihmisten arkeen ja ajatuksiin, tutustuttaa äiteihin, joihin ei normaaleissa kuvioissaan välttämättä koskaan törmäisi. Tai vielä paremmalla tuurilla tupsauttaa eteesi uusia sielunsiskoja, loppuelämän sydänystäviä tai vaikkapa tulevia kollegoita. Kukin tyylillään, mutta verkostoitumisessa ei voi hävitä!

Mistä sinä olet saanut vertaistukea ja seuraa perhevapailla?

- Suzie Q

MiBiä koskevat perustiedot poimin täältä ja täältä. Tule mukaan!

Mikä soitin lapselle

Paikallinen musiikkiopisto järjesti eilen "soitinpolun", jossa mahdollisesta soittoharrastuksesta kiinnostuneilla lapsilla oli mahdollisuus tutustua eri soittimiin. Tapahtuma oli toteutettu tosi kivasti. Lapset saivat aarrekartat, ja musiikkiopiston tiloissa seurattiin värikkäitä nallen tassun jälkiä, jotka johdattivat eri soitinten luo. Näytillä, kuultavana ja kokeiltavana oli kaikkea vetopasuunasta alttoviuluun ja oboesta rytmisoittimiin.

Heppu ja Tyty käyvät viikottain kyseisen musiikkiopiston muskarissa, joka onkin lasten ainoa "harrastus", jota olemme systemaattisesti jatkaneet vauvamuskareista lähtien. Hepun kohdalla olemme jo pikkuhiljaa alkaneet miettiä, riittääkö pelkkä muskari ruokkimaan ylitsepursuavaa musisointi-intoa, vai pitäisikö oheen ujuttaa vähitellen jonkinlaatuista soitto-opetustakin. Reality-checkinä kuitenkin, että poika täyttää siis syksyllä vasta 5 vuotta: emme halua tuputtaa mitään emmekä tukahduttaa vilpitöntä musisoinnin riemua liian varhaisella tai ikään nähden liian ”vakavalla” soitinopetuksella.

Mutu-tuntumani kuitenkin on, että kun suurimmalle osalle pikkupojista antaa käteen kepin, he tarttuvat siihen joko miekkana tai mailana. Heppu sen sijaan kuvittelee sen välittömästi viuluksi tai klarinetiksi. Tai tahtipuikoksi, jolla mieluusti johtaa koko orkesteria. Mikään muu leikki tai ajanviete ei mene Hepulla sen ohi, että hän järjestää kotona "konsertin" tai "muskarin". Tuntikausien leikiksi kelpaa konsertin valmistelu ("olen nyt roudari") ja esittäminen (Heppu hoitaa yleensä sekä juonnot, laulut että soitot), kunhan seuraksi löytyy konserttiyleisöä.

Olemme vastanneet musisointi-intoon hankkimalla kotiin soittimia. Muita leluja ostamme mielestäni lähtökohtaisesti aika nihkeästi, yleensä vain synttäri- tai joululahjoiksi, mutta soittimet ovat tässä tehneet poikkeuksen. Soittopelejä löytyykin iso läjä, osa lelusoittimia, mutta enimmäkseen oikeita lasten soittimia - niitä on myös huomattavasti miellyttävämpi kuunnella kuin lelusoitinten läpitunkevaa ääntä. Seuraava isompi oikea soitinhankinta tulee varmaan olemaan viisikielinen peruskantele ensi syksynä, kun tuttu muskariryhmä muuntuu alkeiskanteleryhmäksi.

Rakkaimmat "soittimet" ovat silti Ukilta saadut kaksi isoa viivotinta, eli ”viulu ja jousi”. Kirjoista Heppu rakentelee rummut kokoon useita kertoja päivässä, useimmiten olohuoneen pöydälle. Rikkalapioteline toimittaa mikrofoniständin virkaa. Rikkaharja on sähkökitara.

Mikä oli soitinpolun anti meille? Eniten ihastusta herättivät lyömäsoittimet, erityisesti kellopeli ja erilaiset rummut, sekä ikisuosikit harmonikka ja kantele. Päätimme tältä erää jatkaa musisointia kotikonserttien parissa ja tutussa muskariharrastuksessa. Niin, ja illalla kotona askarreltiin värikkäitä tassunjälkiä ja leikittiin omaa soitinpolkua.

Onko teillä lasten kanssa jo musiikkiharrastuksia? Käyttekö muskareissa?

- Suzie Q

Niille tulee vauva! Selviytymispakkaus vauvaperheen lähipiirille. Osa 2: Synnytyksen hetki lähestyy.

Oppaita odotukseen, synnytykseen ja vauvanhoitoon on tunnetusti riittämiin. Vauvaperheen lähipiiri on jäänyt tähän asti kylmäksi, mutta ei hätää, tämä kolmen raskauden verran pöytälaatikkoon kasautunut postaussarja auttaa akuutisti tuohon puutteeseen. Nyt lähestytään jo kakkamaakarin syntymähetkeä!

Viimeisillä raskausviikoilla satsaa näihin: Kysy äidiltä, miten hän on voinut. Kehu, miten freesiltä hän näyttää.

Älä valista äitiä lasketun ajan lähestyessä siitä, kuinka ”se voi kuule syntyä nyt ihan minä päivänä vaan, laskettu aika on vain arvio”. No shit sherlock.

Älä taivastele tulevan synnytyksen ällöydellä. Sano mieluummin vaikka että uskot äidin pärjäävän hyvin, koska hän on sisukas tyyppi.

Kun on laskettu päivä: ignore it. Älä lähetä ”hyvää laskettua aikaa”-tyyppisiä viestejä, vaikka ne toki saattavat vaikuttaa ajatuksena kivalta muistamiselta ...not.

Älä soita / tekstaa / meilaa että ”joko?”, ”no?”, ”oletko vielä yhtenä kappaleena?". Kyllä ne ilmoittaa kun se on syntynyt, trust me. ”Joko vauva on syntynyt” – juu sehän syntyi jo 2 viikkoa sitten, ei vaan viittitty just sulle mitään ilmottaa.

Älä luojan tähden anna vinkkejä synnytyksen käynnistymiseen. Älä ehdota siivousta, seksiä ja saunaa. Älä puhu pitkien kävelylenkkien puolesta. Tuki turpasi nännien niplauksesta tai tulisen ruuan vaikutuksista. Ne on kaikki jo kokeiltu.

Jätetään nämäkin välin:

• ”jokos synnytys lähestyy” (no kai se nyt lähestyy kun olen ollut viimeiset 9 kuukautta raskaana)
• ”onko mitään merkkejä” (no on nyt supistellut tässä viimeiset 7 viikkoa)
• ”kuule nauti nyt näistä viimeisistä päivistä, toivot sitten vauvan synnyttyä että saisit nämä takaisin” (sähän sen tiiät)
• ”miten se nyt ei jo synny” – (niinpä.)
• "ei sinne kukaan ole tähän mennessä pysyvästi jäänyt" (niin.)

Heippa!

- Suzie Q

Miten valmistaa sisaruksia vauvan tuloon

Pääsiäispupu toi tämmöiset tuliaiset.

Kerroimme Hepulle ja Tytylle vauvanodotuksesta joskus rv 16 kieppeillä, pari viikkoa ennen kuin kerroin asiasta töissä. Pian tuon jälkeen lapset alkoivat kertoa asiasta innoissaan _kaikille_.

Miten olemme yhdessä valmistautuneet vauvan tuloon? Pinnasänky on koottu, ja sitä on ihmetelty yhdessä lasten kanssa. Olemme lukeneet jonkun verran vauva-aiheisia lastenkirjoja ja koittaneet bongailla bussissa vastasyntyneitä vauvoja vaunuissaan. Olemme myös katsoneet valokuvia, joissa lapset ovat itse vastasyntyneitä.

Hepulle ja Tytylle kaikki vastasyntyneestä puolitoistavuotiaaseen taaperoon asti ovat ”vauvoja”. He kyllä tietävät, että pikkuvauvat itkevät, nukkuvat ja syövät aluksi pelkkää äidinmaitoa sylissä, mutta lapset tuntuvat silti odottavan ensisijaisesti uutta leikkikaveria. Kuumeinen pohdinta on ollut sisaruksilla käynnissä esimerkiksi siitä, mille paikalle ruokapöydässä vauva saa istua.

Muutaman kerran lapset ovat olleet äitiysneuvolakäynneilläkin mukana - kerran, koska heille ei ollut muuta hoitajaa tuoksi ajaksi ja toisen kerran lyhyesti, koska he saivat omat influenssarokotteet kätevästi samalla kertaa. Neuvolakäynti ja erityisesti vauvan sydänäänien kuuntelu teki molempiin suuren vaikutuksen.

Säännöllisin väliajoin jututamme lapsia myös nimipohdintoihin liittyen. Ehdotuksia heiltä tulee kaikkea Kanatuisesta Pormestari Hanttiseen ja Tytyn omaan etunimeen. Sissi ja Maikki taitavat olla eniten oikeita nimiä muistuttaneita ehdotuksia.

Välillä kumpikin on innostunut leikkimään vauvaa. Ehkä leikkisivät muutenkin, vaikkei perheeseen olisikaan vauvaa tulossa. Olen pyrkinyt aina noiden leikkien päätteeksi hehkuttamaan, kuinka ihanaa on että he ovat jo iso tyttö ja iso poika, ja miten kivoja juttuja heidän kanssa voi tehdä koska eivät enää ole vauvoja. Koitan kai alitajuisesti vältellä skenaariota, jossa kohta meillä on yksi oikea ja kaksi ”taantunutta” vauvaa…

Molemmat leikkivät myös välillä, että heillä on omat vauvat masuissa. Paidan alta löytyy useimmiten pehmolelu, uniriepu tai vaatemytty :) Komeat vatsat pystyssä he pyörivät ympäriinsä, toteavat että ”nyt pitää levätä” ja juttelevat siitä, miten vauvoja hoidetaan ja minkä värinen tutti laitetaan suuhun. Voi olla, että isosisarusten into hiukan notkahtaa, kun he aikanaan näkevät liikuntakyvyttömän kitisevän mytyn ensimmäistä kertaa - ja tajuavat, että se jää meille pysyvästi asumaan.

Tyty toivottaa vauvalle melkein joka ilta hyvää yötä ja haluaa usein silittää mahaani. Niitä hetkiä, kun Heppu spontaanisti suukottaa vatsaani tai tapittaa silmiini kysyen ”kuuletko äiti, vauvaa naurattaa”, unohdan tuskin koskaan.

Millaisia kokemuksia teillä on isosisarusten valmistautumisesta tai reaktioista vauvan tuloon?

- Suzie Q

Mamma joogaa, mamma ui

Tämä lasketaan liikunnaksi.

Yksi parhaita juttuja äitiysloman alkamisessa on ollut, että olen päässyt päiväsaikaan liikkumaan. Viimeiset kuukaudet töissä olivat niin uuvuttavia, että liikunta jäi minimiin, koska en jaksanut työpäivien jälkeen tehdä yhtään mitään. Viikonloput taas jotakuinkin pyhitin lapsille, jotta heillekin olisi riittänyt joitakin energisempiä hetkiä äidiltä.

Heppua odottaessa kävin paljon uimassa ja vesijuoksemassa (sorry, ei kuvamateriaalia vesijuoksuvyöstä pötsin päällä). Vielä lasketun ajan jälkeisillä viikoilla kävin reippailla kävelylenkeillä metsässä ja rannassa, sillä kaikki liikunta tuntui hyvältä. Tytyä odottaessa kävin loppuun asti pari kertaa viikossa aerobicissa, mm. body pumpissa ja muilla lihaskuntotunneilla. Vika jumppa taisi olla laskettuna päivänä. Että silleen.

Onkos nyt tuntunut urheilulliselta? Joo ei. Suurinpiirtein raskausviikolta 32 alkaen on supistellut kävellessä ja painontunne lantiossa on ollut viikkokausia niin hurja, että ajatuskin jumppatunnista huutonaurattaa värisyttää. Onneksi olen käynyt jonkin verran joogassa - sekä mammajoogatunneilla että muilla Yoga Nordicin lempeämmillä tunneilla. Lisäksi olen käynyt uimassa. Uiminen on jotain niin ihanaa - vatsa ei paina mitään, mihinkään ei satu, kukaan ei huomaa altaassa että olen keskivartalopainotteisesti merkittävän paisunut. I-ha-naa. Uimareissujen haittapuoli on se, että niiden jälkeen menee puoli päivää nukkuessa. Joogan jälkeen riittää parin tunnin päikkärit 😁

Sanotaanpa nyt vaikka niin, että tämän raskauden myötä olen nöyrtynyt myös fyysisesti, ja ymmärtänyt että raskausaikainen ”urheilullisuus” tai minkäänlainen fyysinen reippaus ei taidakaan olla pelkkä asennekysymys. Ymmärrän nyt niitäkin odottavia äitejä, joita piinaavat selkä- ja lantiosäryt, liitoskivut ja muut aktiivista liikkumista rajoittavat vaivat jo varhaisilta raskausviikoilta lähtien. Puhumattakaan ennenaikaisen synnytyksen uhasta tai muusta vakavammasta.

Otetaan iisisti! Hikiliikunnalle on aikaa koko loppuelämä. Vai mitä mieltä olette?

- Suzie Q

Raskaus on täysiaikainen - rv 37+0

En juurikaan näe pötsin takaa enää jalkojani.

Tänään on raskausviikko 37+0. HUS kertoo potilasohjeessaan, että ”synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikon 36+6 jälkeen, mutta ennen 42 raskausviikkoa”. Hör du Tredje, lähiviikkoina saisit vapaasti syntyä?

Ennenaikaisia synnytyksiä (ennen rv 37+0) on THL:n mukaan 5-6 % kaikista raskauksista. Samoin yliaikaisia(rv 42 jälkeen syntyviä) on HUS:n mukaan 5-6 % kaikista raskauksista.

Heppu syntyi spontaanisti rv 42+1 ja Tyty käynnistettynä rv 42+1. Että ei ehkä kannata vielä pidätellä hengitystä Tredjen pikaiseksi tulemiseksi 😉

- Suzie Q

Hyvää pääsiäistä!

Pääsiäistaidetta by Heppu 4v4kk.

”Äiti miksi on mämmi? Mitä siihen saa laittaa? Äiti miltä se lammas maistuu? Onko ketsuppia? Äiti miksi on pääsiäisnoitia? Äiti en jaksa enää odottaa pääsiäistä!” (koska pääsiäismunat).

Meidän jengiä hemmotellaan 5 päivän pääsiäislomalla. Tänään ja huomenna ollaan ”mummoloissa” valmiiden patojen äärellä. Sunnuntaina suuntaamme vielä parin yön kylpyläreissulle ystäväperheen kanssa.

Ulkoistin ruokailujen lisäksi tänä(kin) vuonna kaikenlaiset pääsiäisvalmistelut luottotoimittajilleni eli lasten isoäidille ja päiväkodille. Rairuohojen istuttelut ja tipukoristelut tapahtuivat mummolassa. Päiväkodista puskee pääsiäisaskarteluja kotiin harva se päivä - on maalauksia, liimauksia ja höyhenasioita.

Pääsiäisaktien bravuurina lapset saivat virpomisvitsat jälkikäteen - mummolassa palmusunnuntaina käyneiltä virpojilta. Niitä ne sitten pyörittelivät kotona onnessaan, että ”meilläkin on nyt pääsiäisoksat” :D (toim. huom. olimme siis virpomispäivänä koko päivän reissussa eli missasimme omat ja muiden virpomiset).

Mämmirikasta ja rentoa pääsiäisviikonloppua teille kaikille!

- Suzie Q

Miten perheen budjetti kestää kolmannen lapsen?

Huomenna on palkkapäivä. Tralalaa. Tili on ennätyksellisen tyhjä, oikein hävettää miten tässä (taas) näin kävi. Valveutunut perheenäitihän tietenkin säästää viimeisistä varsinaisista palkoistaan ennen vanhempainpäivärahoille putoamista. Not.

Olen mielestäni todella onnekas, sillä saan työnantajaltani äitiyslomani ensimmäisten kolmen kuukauden ajan täyden palkan. En tiedä, kuinka yleistä tämä on nykyään suomalaisissa työehtosopimuksissa, mutta kiitollisena otan vastaan täyden liksan pyykinpesua ja joogailua vastaan. Yhtä kiitollisena otan vastaan kesästä alkaen Kelan ansiosidonnaiset äitiys- ja vanhempainpäivärahat. Hyvinvointiyhteiskunta pistää parastaan: saan hoitaa syntyvää lastamme kotona kuukausitolkulla, ja yhteiskuntamme tukee minua siinä rahallisesti.

Hepun syntyessä meillä oli vähän säästöjä, kerrytettyjä matkakassoja ja ”pahanpäivänvaraa”, joka sitten syötiin hissuksiin nolliin vauvavuoden aikana. Miehen liksa oli tuolloin puolet nykyisestä, koska hänen alalla puolipakollinen matalapalkkainen harjoitteluperiodi osui juuri esikoisen syntymän aikaan. Ennen Tytyn syntymää en ehtinyt yksittäisiä viestinnän keikkaduuneja lukuunottamatta takaisin työelämään ja uuteen vanhempainvapaakauteen rymisteltiin siis kukkarot sangen tyhjinä. Silti rahat riittivät.

Nyt kolmatta kertaa tulojen droppaamisen edessä pohdiskelen että miten ihmeessä ne saatiin riittämään? Asumiskustannuksemme olivat aiemmilla vanhempainvapailla suurinpiirtein samaa luokkaa lainanlyhennyksineen ja vastikkeineen kuin nytkin. Pystyimme toisenkin vauvavuoden aikana matkustamaan - useastikin. Tilasimme printtihesaria päivittäin ja huristelimme säännöllisesti autolla bensoja tai vakuutuskuluja laskeskelematta.

Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot. Joo-o, mutta mistäs sitä lähtisi tinkimään nyt tälle vuodelle? Pari luksusjuttua on, joista en tingi. Heppu ja Tyty jatkavat päiväkodissa 25h viikkodiilillä. Se maksaa. Meillä käy siivooja joka toinen viikko. Se maksaa. Tulevan vuoden aikana tuskin hankitaan uusia kodinkoneita tai -elektroniikkaa. Harmi, koska läppärimme vetelee viimeisiään. Uusi imurikin olisi kiva. Ja langaton kaiutin yläkertaan.

First world problems: tinkisinkö kampaajakäynneistä vai joogakortista? Ravintolakäynneistä vai matkustamisesta? Panostanko omiin vai lasten vaatteisiin? Pitääkö vääntää kaikki pöperöt itse vai onko Foodora pari kertaa viikossa edelleen okei? Pahin solmu on matkakuume. Juurikin vanhempainvapailla kun kerrankin olisi aikaa reissailuun, mutta siihen ei ole budjettia ilman erikoisjärjestelyjä.

On selvää, että tämä teksti ei käsittele todellista rahapulaa. Sitä, että joutuisi päivittäin miettimään, miten saa lapsensa ruokittua ja vaatetettua. Olen taloudellisesta vapaudestani kiitollinen, ja keskitynkin nyt pohtimaan lähinnä omaa ”ylimääräistä” rahankäyttöäni ja perheemme muokattavissa olevia kulutustottumuksia tulojen pudotessa, kun minun liksani haihtuu vuodeksi. Miten rahat saa fiksusti riittämään vielä yhden vanhempainvapaan ajaksi? Kerro!

- Suzie Q

Lisää lapsia vai ei?

The more the merrier?

Suvi-Anne Siimes kirjoittaa päivän Hesarissa syntyvyyden alenemisesta ja pohtii, kuinka Suomeen saataisiin lisää lapsia. On surullista, jos moni joutuu nipistämään omassa perhesuunnittelussaan pois yhden tai jopa kaksi ”lisälasta” taloudellisten tai ns. yhteiskunnallisten syiden vuoksi. Siis jos Suomesta on tullut sellainen maa, jossa ei pystytä saamaan niin montaa lasta kuin haluttaisiin.

Jokaisella on tietysti myös omat syynsä juuri itselle sopivalle perhekoolle. Meidän perhe on kortensa syntyvyyskekoon nyt Tredjen myötä lopullisesti kantanut, mutta se ei toki ole ollut mikään itsestäänselvyys. Perheeseemme ei olisi tulossa kolmatta lasta, ellei meillä olisi hyviä kokemuksia jo kahden lapsen vauva-ajoista, läheisiä isovanhempia ja muita aikuisia tukiverkostona ja lastenhoitoapuna, motivoivat työpaikat suht joustavine työaikoineen, varaa asua väljästi ja monilapsiselle perheelle mieluisasti, perhemyönteistä ystäväpiiriä ja tietysti omaa toimivaa parisuhdettamme ja keskinäistä ystävyyttämme. Eikä lapsiperhearki usein mitään herkkua ole, kyllä tässä tarvitaan aika paljon tahtoakin.

Meille ei olisi tullut toistakaan lasta ellei moni edellämainittu asia olisi ollut niinkuin on. Eikä yhtä ainutta lasta ilman koko aiemman elämämme pohjustamaa valoisaa uskoa tulevaisuuteen ja halua saada lapsi osaksi sitä. Ja ylipäänsä ilman onnea lisääntymisruletissa, jossa useampi läheisemme tälläkin hetkellä kamppailee lapsettomuushaasteiden kanssa.

Siimes ehdottaa syntyvyyslääkkeeksi perhevapaajärjestelmän uudistamista, isien hoivavastuun vahvistamista sekä työn ja perheen yhteensovituksen parantamista. Hear hear! Itse lisäisin listaan myös matalankynnyksen palveluja, kuten väliaikaista kotiapua, kaikkien perheiden saataville. Keskustelu- ja kasvatusapua vanhemmille, imetystukea sitä kaipaaville. Ja paremmat palkat varhaiskasvattajille!

Siimes kannustaa kolumnissaan myös vähentämään lapsiperhevaiheeseen liittyvää kielteistä puhetta ja kertomaan myös siihen liittyvistä arjen iloista ja ihmeistä. Minulle arjen ilo kiteytyy tällä hetkellä Tytyn hentoon ”Pyyhkimään”-huutoon vessasta. Että on ylipäänsä tytär, joka tarvitsee pyyhkimisapuani. Että tytär on jo niin taitava, että menee itsekseen vessaan ja huhuilee apua vasta grande finaleen. Että tälle tyttärelle ei enää tarvita vaippoja. Että tyttärestä tulee kohta isosisko, ja on sitten taas vielä yksi pieni, jolle ostaa niitä vaippoja.

Tredjen jälkeen meille ei tule enää lisää lapsia, koska aikansa kutakin. Myös vauva- ja pikkulapsiperhe-elämää. On muiden vuoro vastata Siimeksen kutsuun!

- Suzie Q

Airbnb lapsiperheen majoituksena

Tyytyväinen Airbnb-majoittuja.

Vietimme tosiaan viime viikonlopun Raumalla sukulaissynttärien merkeissä. Olemme yöpyneet Raumalla lasten kanssa aiemmin hotelli Vanhassa Raumassa, mutta tällä kertaa buukkasin meille ensimmäistä kertaa majapaikaksi Airbnb-asunnon.

Aivan loistava kokemus! Koko vuorokauden majoittumisellemme tuli hintaa siivous- ja palvelumaksuineen sekä veroineen 73 euroa. Siis 73-faking-euroa, jolla nelihenkinen perhe ei saisi hotellista yhtään mitään. Airbnb:n kautta sen sijaan saimme ullakkohuoneiston aivan vanhan Rauman idyllisestä keskustasta: 2 makuuhuonetta, wc/kylpyhuone, olkkari, avokeittiö. Puhtaat lakanat ja pyyhkeet valmiina, lupa ottaa keittiönkaapeista tarvittaessa mitä löytyy.

Lapsiperheplussat:

+ Hotellihuonetta enemmän tilaa! Omat makuuhuoneet lapsille ja aikuisille.

+ Äänieristys kuten normaalissa kodissa (ei tarvitse hyssytellä lapsia hiljaisiksi aamun varhaisina tunteina toisin kuin hotellissa, jossa seinät pahvia)

+ Lapsille enemmän puuhaa ja ihmeteltävää kuin "tyhjässä" hotellihuoneessa (tässä kodissa ihastusta herättivät mm. maatuskanuket ja ennestään tuntemattomat kirjat).

+ Jääkaappi! Oma keittiö! Ilta- ja aamupalan väsäämisen helppous. Heppu heräsi 6.30 pyytämään aamupalaa - unenpöpperössä keitelty kaurapuuro antoi loppuperheelle lisäunta aamupäiväbrunssiin asti.

Lapsiperhemiinukset:
- Koriste-esineitä ym täytyy varoa tai siivota ne heti tullessa pois.

- Lasten sormet ehtii joka paikkaan: täytyy (hiukan hotellimajoitusta tarkemmin?) seurailla, mitä skidit puuhailevat, ettei joka paikka täyty tahmanäppien jäljistä ja muista aikaansaannoksista.

- Aamupalalle (jos ei kokkaa itse) on lähdettävä muualle. Minusta tämä tosin oli positiivinen asia - menimme ihanalle aamupäiväbrunssille läheiseen Cafe Saliin.

- Majoitusvalinnan "riskisyys"? Pieni stressi etukäteen siitä, millainen majoitus paikan päällä todellisuudessa odottaa.

Nämä kannattaa tsekata lapsiperhevinkkelistä etukäteen: 
- Esteettömyys: tämä oli ullakkoasunto, johon vei korkeat portaat. Mahdollisten rattaiden tai ei-kävelevien lasten kanssa olisi voinut olla hankalaa.

- Taaperoturvallisuus: tässä asunnossa oli mm. paljon ikkunoita lasten ulottuvilla (putoamisvaara alas kadulle) ja korkeat suojattomat portaat. Meitä ei haitannut, mutta pienempien tai rämäpäisempien lasten kanssa olisi ollut hermot riekaleina.

- Allergiat / lemmikkieläimet: mahdolliset allergikot ottanevat etukäteen selvää lemmikkikannasta, ettei tarvitse pärskiä.

Jäin tästä ensikertalaisen Airbnb-kokemuksesta itse niin huippufiiliksiin, että kadotin jopa hetkeksi kokonaan tuntumaan siihen, mikä hotelleissa olikaan asiakkaan näkökulmasta houkuttelevaa? Etenkään lasten kanssa. Kunpa kaikkiin reissuihimme löytyisi jatkossa passeli majoitus Airbnb:n kautta!

Oliko tämä vain aloittelijan onnea? Millaisia kokemuksia teillä on Airbnb-asunnoista?

- Suzie Q

Kun lapsi katoaa silmistäsi

Kuvan pipo ja poika liittyvät tapaukseen.

Vietimme tänä viikonloppuna miehen veljen pyöreitä syntymäpäiviä Raumalla upeissa merellisissä kalliomaisemissa paikallisen pursiseuran talolla kapean niemen nokassa.

Poislähtiessämme lapset pursusivat hyvinkäyttäytymisen jälkeistä energiaa ja juoksivat kilpaa kohti parkkipaikkaa. Juoskoot, ajattelimme, näimmehän selvästi olevamme ainoat ihmiset lähiympäristössä, eli ei ollut huolta liikkellelähtevistä tai pihaanajavista autoista. Saavuimme autolle, Mies ryhtyi auttamaan Tytyä turvaistuimeen, ja minä avasin takaluukun nostaakseni pari kassiamme sisään. Enkä nähnyt enää Heppua missään.

"Minne Heppu meni? HEPPU! MINNE HEPPU MENI?! HEPPUUU?!!" Ja keuhkojen täydeltä: "HEPPUUUUU!!!"

Kapean parkkipaikan molemmin puolin kivikkoista rantaa, laitureita, pudotusta jäiseen mereen. Tunsin muutamassa sekunnissa jääkylmän möhkäleen vatsassani, kun tiesin että Heppu on juossut parkkipaikalta päättömästi parikymmentä metriä johonkin suuntaan, lipsahtanut terävään kivikkoon, lyönyt päänsä ja makaa kasvot alaspäin jäätävässä vedessä. Kirkkaanpunainen piponsa päässään. Mutta missä, MISSÄ, MISSÄ?????! 

Kahdesti katsoin Miestä silmiin sännätessämme eri puolille parkkialueen hyytäviä merireunoja. Tyty pällisteli ihmeissään, että "mihin se Heppu nyt meni". Tiesin, että en löydä poikaa ajoissa, etsin väärästä kohdasta, olisin voinut pelastaa, nostaa takinselästä pintaan, jos osaisin katsoa tarkkaan, mihin se on voinut kahdessa sekunnissa juosta ja joutua, se ei vastaa, se ei kuule minua, se on tajuton, ei kannata enää huutaa nimeä, vaan etsi etsi etsi, se olisi jo vastannut jos pystyisi, mutta missä, MISSÄ SE ON???!! 

Koko tilanne kesti noin 45 sekunnin ajan. Kunnes pursiseuran talolta, noin 100 metriä samaa reittiä mitä olimme juuri tulleet, vilahti jotain kirkkaanpunaista ja kuului juoksupuuskutuksen keskeltä reipas iloinen vastaus "Äiti!". Poika oli tehnyt ylimääräisen juoksurundin, vilahtanut autolta silmiemme ohi niissä parissa sekunnissa takaisin juhlataloa kohti. Se purki vain energiaa, ei se mihinkään pudonnut, ei sillä mitään hätää ollut.

Vieläkin kylmää sydäntä. Sen ohikiitävän hetken se kauhea tunne oli aito. Ainutkertainen, toivon.

Eikä voinut edes torua. Heppuhan vain juosta pyrähti.

- Suzie Q

”Olet aina minun kummi”

Tytyn kastejuhla kesällä 2014.

Esikoisen kummitäti kävi meillä leikkimässä. Heppu ymmärtää jo kyseisen henkilön erityisyyden itselleen ja osaa aidosti fiilistellä kummin tulolla ja yhteisillä touhuilla. Suhde ei ole muodostunut tyhjästä, vaan kummi on sitä pojan 4,5-vuotisen elämän ajan taitavasti rakentanut.

Jokaiselle lapsellemme, myös tälle vielä syntymättömälle, on lupautunut kummeiksi joukko meidän vanhempien ystäviä - ihmisiä, joiden toivomme pysyvän lasten elämässä aina. Jälkikasvumme on nimenannon yhteydessä myös kastettu, joten on ollut tarpeen ”varmistella” kummijoukosta myös tarpeeksi monta kirkon jäsenyyttä. Ns. tapakristittynä asialla ei ole itselleni minkäänlaista painoarvoa - kummius on yhtä arvokasta, sisältyypä siihen seurakunnan jäsenyyttä tai ei.

Moni pyytää kummeiksi ensisijaisesti sukulaisia, etenkin omia tai puolison sisaruksia. Omatkin kummini ovat äitini veli vaimoineen. Meidän perheessä olemme kuitenkin halunneet kiinnittää kummeina lasten elämään heille muitakin aikuisia tukijoita kuin tätejä ja setiä. Sukulaisten ehkä oletamme pysyvän lasten elämässä ”verisiteen” ja yleisen tavan vuoksi muutenkin. Emme ole halunneet pyytää kummeiksi ketään myöskään vain siksi, että ovat jonkun puolisoita. Kummien joukossa on myös pariskuntia, mutta heistäkin olemme nimenomaisesti toivoneet kumpaakin yksilöinä lapselle kummiksi.

Itsekin olen kummi kahdelle upealle pojalle. Vanhempi heistä täyttää kesällä 18 vuotta ja nuorempi täytti juuri 3. En valitettavasti koe itse olleeni tähän mennessä kummoinenkaan kummi kummallekaan. Nuoremman kanssa luonnollisesti suhdetta vasta rakennellaan, mutta 18-vuotiaan kanssa on paljon ehtinyt mennä jo ohikin. Onneksi kummiuden ei tarvitse päättyä täysi-ikäisyyteen vaan toivon voivani olla aikuisellekin kummipojalle tukena niin opiskeluaikoina kuin työpaikkojen metsästyksessä. Hienoja poikia molemmat <3

Keitä teidän perheissä on lasten kummeina? Oletko itse kummi?

- Suzie Q

Ylisuorittajan äitiysloma

Äitiyslomalounas. Kestän.

Raskausaika on mennyt käsittämättömän nopeasti tällä kolmannella kerralla. Äitiysvapaa tuntuu tässä vaiheessa, ennen vauvan syntymää, täysin ansaitsemattomalta. Oloni arkipäivien toimettomuudesta on lähinnä syyllinen.

Kaikkeen nimittäin tottuu, myös kasvavaan vatsaan liitoskipuineen ruuhka-arjen peruspyörityksessä. Alkuvuoden tiukka työmäärä yhdistettynä päivähoitoralliin, lasten muihin kuvioihin ja satunnaiseen omaan elämään oli jo itsessään napakka paketti. Siihen päälle vielä raskauteen liittyvät kommervenkit, niin kieltämättä äitiysloma alkoi kevään koittaessa tuntua jo ihan tervetulleelta.

On hämmentävää, miksi leikkauspinnan työelämän ja äitiysvapaan välillä pitää olla niin joko-tai. Joko ollaan sata lasissa työelämässä tai sitten kokonaan pois. Työt olisi minultakin onnistuneet vielä viikkokaupalla erinomaisesti, jos olisin voinut tehdä esimerkiksi puolikasta päivää kotoa käsin. On jotenkin absurdia, että nyt seuraavien 4-6 viikon ajan voin päivätolkulla vain kaivella napaani kotisohvalla.

Ylisuorittajan to-do-lista näille vauvattomille äitiyslomaviikoille pursuileekin tekemistä. Isommat lapset ovat nyt 25h viikossa päiväkodissa, ja tuolla ajalla olisi tarkoitus hoitaa kaikenlaista taulujen kiinnityksestä uusien viherkasvien hankintaan ja ratsastuskypärän myyntiin tori.fi:ssä. Vauvan vaatteita pitäisi pyykätä, varastohuone järjestellä ja pakata pikkuhiljaa talvikamoja pois. Tietenkin nyt on välttämätöntä myös kirjoittaa sata sivua joka lapsen vauvakirjaa ja vääntää viimeisen kolmen vuoden valokuvista ifolor-kirjoja. 

Sen sijaan intoilen tätä blogia, roikun somessa, katselen telkkarista norjalaisia vuono-ohjelmia, häiriköin työelämässä olevia kavereita whatsapissa, nettishoppailen Hulluilla Päivillä ja järkkäilen lounastreffejä ystävien kanssa. Yhtenä päivänä kävin jopa joogassakin, mutta sen päälle tarvitsinkin sitten 12h yöunet palautukseksi :D

Iltapäivisin tallustelen puoli tuntia kilometrin matkaa päiväkodille ja pysähdyn siinäkin välissä bussipysäkille harjoitussupistusten välissä lepäilemään. Kaikki perustoiminnot, kuten paikasta toiseen siirtyminen, vie jo niin törkeän paljon aikaa, että ehkä tämä äitiysvapaa on ennen synnytystä tosiaan ihan tarpeellinen.

Onko muita vauvattomia mammalomalaisia ruutujen takana? Let’s unite!

- Suzie Q

Niille tulee vauva! Selviytymispakkaus vauvaperheen lähipiirille. Osa 1: Raskausajan aikaiset kommentit.

Oppaita odotukseen, synnytykseen ja vauvanhoitoon on tunnetusti riittämiin. Vauvaperheen lähipiiri on jäänyt tähän asti kylmäksi, mutta ei hätää, tämä kolmen raskauden aikana pöytälaatikkoon kasautunut postaussarja "Niille tulee vauva" auttaa akuutisti tuohon puutteeseen. Aloitetaan raskauden aikaisista kommenteista.

Älä kommentoi äidin alkoholittomuutta.

• Älä tyrkytä alkoholia valistaen äitiä, kuinka ”yhden annoksenhan voi ihan hyvin ottaa, kuule Ranskassa odottavat äidit juovat joka päivä viiniä”.
• Älä myöskään kommentoi, kun odottaja ottaa senkaksihuikkaaviiniä tai juo puolikkaan vähäalkoholillisen siiderin. Kyllä se itse tietää, ottaako maun vuoksi tilkan vai ei.

Älä kommentoi äidin ruokalinjauksia.

• Vaikka sinusta sushittomuus tai maksamakkarattomuus olisi tiukkapipoista, on odottava äiti miettinyt asian omalla kohdallaan ja hän syö tai on syömättä mitä haluaa.

• Älä myöskään taivastele, jos hän ottaa sitä graavilohta – se on hänen asiansa.

Älä kommentoi perheen varustevalintoja.

• Eivät he halua kuulla kuinka heidän juuri hankkimansa turvakaukalo/vaunut/kylpyamme/hoitotaso/itkuhälytin/ihanmikävaanvauvaverme on testien mukaan markkinoiden paskin etkä ainakaan itse käyttäisi.
• Anna perheen itse huomata että ne vaununrenkaat ei todellakaan pyöri lumessa tai justsenmallin turvakaukalo on eeppisen vaikea kiinnittää auton takapenkille

Älä kommentoi vatsan kokoa.

• Älä mitenkään. Sano sitten vaikka ”hieno masu”, jos on ihan pakko sanoa jotain.
• Ei näin: Onpa se pieni. Onpa se iso. Oletpas ISO. Onpa se ylhäällä. Onpa se alhaalla. Onpa se *****(ihanmitävaanniinenhaluakuullakuitenkaan)*****

Älä arvaile raskaana olevan tuntemuksia ja ajatuksia.

• Se ei ole empatiaa tai ymmärrystä että tunkee omia oletuksiaan toisen päähän. (Raskaana tai ei.)
• Äläkä jumalantähden kommentoi mitään hormoneihin liittyvää.

Heippa!

- Suzie Q

Kuinka kolmas lapsi muuttaa elämää

”Tredjen” syntymää tässä odotellaan - nyt on 36. raskausviikko meneillään. Isosisarukset Heppu ja Tyty ovat ihan pähkinöinä vauvan tulosta. Taitavat tosin odottaa enemmänkin uutta leikkikaveria, kuin liikkumatonta önisevää mötkälettä, joka jää kotiimme pysyvästi. Heppu oli aikanaan Tytyn syntyessä itse vasta 1v5kk, joten tämä on hänellekin ensimmäinen varsinainen isoveljeksitulokokemus.

En ole lähtökohtaisesti haaveillut isosta perheestä, joten Tytyn vauva-aikojen jälkeinen vahva tunteeni siitä, että ”yksi puuttuu vielä”, suorastaan hiukan yllätti. Miehen se yllätti varmaan vähän isomminkin 😝 Fiilis tuntui erilaiselta kuin aiemmat niin sanotut vauvakuumeet. Enemmänkin sellaiselta kuin olisi nähnyt väläyksen omaa elämäänsä eteenpäin, ja tiennyt että siihen tulee kuulumaan vielä kolmas muksu. Yhtä ihmeellinen oli myös heti tuplaraitaisen pissatikun jälkeinen vahva tunne siitä, että nyt meidän perhe on valmis.

Kauhunsekaisin ja odottavin fiiliksin tässä mennään. Elämämkoulukirjamme Google antaa hakusanoihin ”kolmas lapsi” kannustavina kärkiosumina mm. keskustelut aiheista ”Kolmas lapsi on virhe monessa perheessä” ja ”Mitä ongelmia kolmas lapsi tuo”. Näitä googlailin alkusyksystä, kun pissatikku näytti positiivista.

Rahat loppuu, autoon ei mahdu, syli ei riitä. Kukaan ei ota kolmea lasta hoitoon. Päiväkotielämä jatkuu vuosikymmenen. Kaikki vaiheet pitää käydä läpi kolmesti. Pilaan urani, ja mies omansa. Lapset kärsii loppuelämänsä huomion puutteesta. Ehkä eniten jännittää se, että joutuuko meidän suht tiivis perhepoppoo kolmannen lapsen myötä jakautumaan jatkossa aina puoliksi, tyyliin isi-ja-”isot-lapset” ja minä-ja-vauva.

Ehkä. Tai sitten kaikki järjestyy. Paljon tuskaisemmat tunnelmat oli nimittäin tasan 3 vuotta sitten, kun piinasin itseäni pohtimalla, miten voin Tytyn syntyessä enää rakastaa Heppua yhtä paljon kuin ennen. Että miten pilaan esikoiseni koko elämän synnyttämällä hänelle pikkusisaruksen. Että miten on mitenkään mahdollista kiintyä useampaan lapseen yhtä vahvasti kuin Heppuun, The Ihmeelliseen Esikoiseen.

On se jännää. Että se rakkauden määrä ei tosiaan ole vakio, josta pitäisi pilkkoa osia. Vaan se tosiaan kerryttää ihan uuden kerroksen jokaisen lapsen syntyessä. Siihen luotan nytkin. Harmi ettei käsiparien tai huomiokyvyn määrä kumuloidu vastaavasti.

Kokemuksia otetaan lämmöllä vastaan! Montako muksua teidän pesueisiin kuuluu? Millaisesta sisarusparvesta itse tulet? Siitä, miten kolmas lapsi oikeasti muuttaa (meidän) elämää, lupaan kirjoittaa lisää myöhemmin.

- Suzie Q

Uusi perheblogi

No nyt! Moi internet, terve maailma! Tästä alkaa tämän perhe-elämään, lapsiperhearkeen ja ruuhkavuosien ryminään keskittyvän blogin elämä. Tervetuloa mukaan.

Kirjoittajana (taas yksi) kolmikymppinen nainen, jonka arjessa vilskettä pitävät yllä kaksi lasta, satunnaiset harrastukset, mahtavat ystävät ja peruskallio-mies.

Blogi on pakko aloittaa nyt - tai ei koskaan - sillä ruuhkavuosirallissani on parhaillaan muutaman viikon tauko, töiden ja kolmannen lapsen syntymän välissä. Jäin viime viikolla töistä äitiysvapaalle, ja johan tässä on viikossa ehtinyt kyllästyä pelkkään kasvavan pötsin tuijotteluun. On siis aika perustaa blogi tulevan vauvavuoden aikaisen aivotoiminnan ja vuorovaikutuksen turvaajaksi, ennen kuin perheemme kolmas lapsi, "Tredje", putkahtaa maailmaan.

Aion kirjoittaa niin lapsiperhe-elämämme arkisista kuvioista ja vanhemmuuden polulla patikoinnista (ja haparoinnista) kuin kaikesta muustakin itseäni lähellä olevasta. Kuten syömisestä ja juomisesta, elämyksistä, ylisuorittamisesta, rahasta, urasta, kuivaksiopettelusta (ei omasta), imetyspettymyksestä, potkulaudoista, välikausihaalareista, isofixeistä, vanhemmuuden tasa-arvosta, perhevapaista, verkostoitumisesta ja suppojen välttelystä. Huumorilla tai ilman, mutta ainakin täydellä sydämellä. Katsotaan yhdessä, mitä tästä tulee.

Welcome aboard!

- Suzie Q