sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Hetki vielä heinäkuuta

30.7.2010
Heinä-elokuun vaihteeseen kasaantuu perheessämme vuosittain oikea "juhlaviikko", kun merkkipäiviä mahtuu viikon sisään peräti kolme: kihlapäivästä hääpäivään ja omaan syntymäpäivääni asti. Täydellinen syy huipentaa kesä aina pieneen humputteluun tai hemmotteluun.

Minusta kaikenlaiset merkkipäivät on tärkeää huomioida. Lasten syntymäpäivät ovat toki nykyään tärkeimmät, mutta vuoden kiertoa rytmittää kivasti muidenkin vuosipäivien juhlistaminen. Erityisen mainiota on, jos jonkin päivän ympärille rakentuu sopiva perinne - jokin yhteinen juttu, tapa tai traditio jota kaikki asianosaiset osaavat yhdessä odottaa. Vähän kuin perheen oma vappu/pääsiäinen/juhannus!

En tiedä, tuntevatko kaikki vahvaa yhteyttä omaan syntymäkuukautensa, mutta itse kyllä tunnen. Olen aina rakastanut elokuuta, koska se on alkanut synttärijuhlistuksillani ja jatkunut kaverien näkemisellä lomien jälkeen, kun koulu tai työt ovat päässeet alkamaan. Pidemmälle ehtiessään elokuu tarjoilee vielä nimipäiväni ja äitini syntymäpäivän (jota tänä vuonna juhlitaankin isommin).

Heinäkuun vaihtuminen elokuuksi tuntuu usein lähes helpottavalta: kansallinen lomahurmos on ohi, sata litraa mansikoita jo syöty ja loppukesän hyvät hetket ovat silti vielä edessä. Elokuu on tuonut myöhemmin mukanaan myös surua, joka nykyään jo kulkee lämpönä mukana tummissa illoissa. Yhteen kuukauteen mahtuu paljon tunnetta, kuten elämään yleensäkin.

Kuka voisi olla pitämättä elokuusta? Illat tummenevat ja silti kesä on vielä parhaimmillaan, vaikkakin ripaus haikeutta jo mukana. Pikkuhiljaa järjestäytymistä kohti arkea, intoa ja tohinaa uuden edessä. Oikeastaan ainoa asia, joka elokuussa tökkii, on iltaisin valon perässä sisälle änkevät "honkkitonkit" eli nämä.

Mutta ennen elokuuta on heinäkuun toiseksi viimeinen, ja se on tänään. Meidän hääpäivä. Paras syy jäädä vielä hetkeksi heinäkuuhun.

- Suzie Q

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Kolme sukupolvea samassa talossa

Illalla he lukevat sadun ja kaikki on hetken tässä.
Kirjoitan tätä istuen ruokokattoisen maalaishuvilan kesätuvan sohvalla Saarenmaalla, syötän Tredjelle illan viimeisiä maitoja ja kuuntelen talon toisessa päässä pikkuhiljaa vaimenevaa iltasatua, jota äitini kertoo lapsilleni. Pian on täysin hiljaista, sillä ulkoa ei kuulu mitään ääniä - lampaiden hento määkiminen hiljeni jo iltaruokamme aikaan eikä kukkokaan ole kiekunut enää pariin tuntiin. 

Kesän kohokohta on nyt. Vietettyämme viimeiset viisi (!) viikkoa perhelomailun merkeissä kotikulmilla ja vähän muuallakin Suomessa emme suinkaan vielä palanneet arkisiin kuvioihin. Sen sijaan lähdimme muikeina etelänaapuriin Saarenmaalle kahdeksi viikoksi virolaista maaseutuelämää ihmettelemään. Reissussa mukana lisävahvistuksena ovat The Isovanhemmat, joita ilman tämä(kään) matka ei olisi toteutunut.

Just nyt on päällimmäisenä se ihana tunne, kun kolmea lastani  hoitaakin kahden sijaan neljä aikuista. Kaikkea on tuplasti tavalliseen verrattuna: auttavia käsiä, puhaltavia suita, tarkkoja silmiä. Sydämiä, joiden tiedän pamppailevan yhtä vahvasti kuin omani juuri näiden naperoiden vuoksi.

Seuraavat kaksi viikkoa raportoin siis kolmen sukupolven perheilystä Viron maaseudulla - pysykäähän kyydissä! Saarenmaa hiljenee, mutta vain hetkeksi.

- Suzie Q

torstai 27. heinäkuuta 2017

Syön vaan tän pihvini loppuun ja juoksen sitten kotiin häpeämään

O-ou. Vaatiikohan hän kohta äitiään "esittelemään ruumiinnesteitä valuvia ulokkeitaan" (lainaus Aunen fb-kommenttiketjusta)?

Voihan Aune. Siis turkulainen ravintola, joka tällä viikolla kiehautti some-sopan yli äyräidensä ilmoittamalla Facebook-sivullaan, että jatkossa asiakkaiden on soveliainta imettää vauvojaan vain erillisessä wc-tilojen yhteydessä olevassa imetyskopissa. Oi voi. Elämmekö todella vuotta 2017 ja maana Suomi? 

En ole mikään erityinen imetysintoilija. Imetyshän on lähinnä vauvan syöttämistä, minkä ei luulisi lähtökohtaisesti aiheuttavan erityisempiä intohimoja. Mutta todellakin haluan voida käydä ravintoloissa ja kahviloissa perheeni ja ystävieni kanssa, ja yksinkin, tänäkin aikana elämästäni, jolloin minulla kulkee rintaruokittava vauva mukanani. Enkä suostu kokemaan häpeää tai pyytelemään anteeksi sitä, että hoidan jälkeläistäni myös "julkisesti".

Pystyn hoitamaan vauvan syötön tarvittaessa hyvinkin huomaamattomasti ja tyylikkäästi. Käytän ilman muuta pelisilmää imetyspaikoissa- ja tilanteissa siinä määrin kuin se on mahdollista. Jos jotakuta toista ruokailijaa vauvan hiljainen ja huomaamaton rintaruokailu häiritsee, on se hänen ongelmansa, ei minun tai lapseni. En minäkään tee ongelmaa kaikenmaailman ryystäjistä, haisuleista tai muista mörökölleistä, joita naapuripöytään sattuu ruokaseuraksi osumaan.

Kokonaan toinen asia on, kannattaako kaikentyyppisiin ravintoloihin ottaa vauvaa ylipäänsä mukaan. En veisi vauvaa finediningiin enkä baariin. En tiedä millainen ravintola tämä Aune on, enkä tiedä viihtyisinkö siellä itse vauvan kanssa. Mutta saako ravintolaan äitinsä mukana mahdollisesti tuleva vauva maitonsa rinnasta vai pullosta, ei ymmärrykselläni voi millään olla oleellista. 

Jokainen ravintola tietenkin valitsee itse asiakaskohderyhmänsä. Ei jossain Savoyssakaan käsittääkseni ole leikkipaikkaa tai imetyshuonetta, eikä se ole kenellekään ongelma. Nyt, kun Aune on järjestänyt erillisen tilan imetystä varten, hehän itse asiassa oikein profiloituvat vauvaystävälliseksi ravintolaksi - mahtoikohan se olla tarkoitus? Ongelmallista tässä on mielestäni ennenkaikkea se, että tekee imetyksen soveliaisuudesta  (??) Facebook-julkaisun, jonka kommenttiketju pidetään moderoimattomana ja avoimena syrjintää ja törkyä tihkuvalle misogyyniselle puheelle. 

Ravintolassa syödään. Pienimmät ihmiset syövät maitoa äitinsä rinnalta. Jos joku asiakas ei kestä kaikenikäisten, myös nuorimpien, ihmisten ruokailua, kannattaa syödä ravintolan sijaan kotona. Onko imetyksessä ongelmana mahdollinen hetkellinen vilaus paljasta ihoa? Ajatus siitä, että ihmisvauva syö ihmisenmaitoa ihmisrinnasta? Vai mikä asiassa kirvoittaa tuollaista kyseisen kommenttiketjun kaltaista virtuaalista oksennusta aikuisista ihmisistä?

- Suzie Q

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kodinhengetär pistää parastaan

Peruspyykkisavottaa. Saa viikata!
Neljän viikon tiivis perhelomailu alkaa tuntua, sillä olen viimeiset pari päivää huomannut intoilevani kaikkea rutiineihin, järjestykseen ja yleiseen elämän selkeyttämiseen liittyvää. Konmari-henkinen tavaroiden karsiminen houkuttaa, järjestelen lasten leluja frozeneista muumeihin ja ryhmähaut erikseen - ja huomaan haaveilevani päiväkodin aukeamisesta sen tuomien aikataulujen ja rutiinien vuoksi.

Olen diagnosoinut tämän etuajassa puhjenneeksi ”elokuu-ilmiöksi”. Nuorempana samaiseen ilmiöön liittyi koulurepun hankintaa, lukujärjestyksen tekoa ja harrastuksiin ilmoittautumista. Kynien teroitusta ja penaalin järjestelyä. Nyt elokuu-ilmiö näyttäytyy mm. erilaisten kekojen kokoamisena: kavereille annettavat, kierrätyskeskukseen menevät, kirppikselle lähtevät, Facebook-ryhmissä myytävät. Ilmiö näkyy myös keittiön kaappien raivaushimona, lasten lelujen läpikäyntinä ja jopa jääkaapin järjestelynä.

Tredjeä odottaessani minkäänlaista pesänrakennusviettiä ei synnytyksen lähestyessäkään todellakaan tullut. Kaapit pursuilivat tavaraa, mutta kotiaiheinen to-do-listani säilyi koskemattomana loppuun asti. Vauvakamat ovat ilmestyneet kaiken olemassa olevan päälle, eikä erityisiä järjestelyjä olla kolmen lapsen hyörinässä nyt kesällä jaksettu tehdä. Nyt tuntuu, että on (vihdoin) aika päivittää kotipesämme vastaamaan järjestykseltään tämän hetkistä elämäntilannetta. 

Pahimmassa tohkeilussani liityin pariin hurmokselliseen motivoivaan Facebook-ryhmäänkin. "Konmari Suomi" ja "FlyLady funclub Suomi" tarjoavat kanssajärjestäjien vertaistukea, kun yön pimeinä tunteina pää höyryää pystyynviikkaussuunnitelmia. Aloin jo miettiä, olenko sekoamassa, kun katselen kuvia tuntemattomien ihmisten kaapinhyllyistä, mutta sitten hoksasin - tämähän on nykypäivän marttailua! 

Olisin varmasti muuten katastrofaalista suht käypää martta-ainesta, mutta minun tapauksessani tämä järjestäytymishurmos on aina valitettavan tilapäistä. Täytyy siis ottaa aina näistä koti-(ja-koko-elämä)-kuntoon-manioista kaikki hyöty nopeasti irti. Intoni on tähän mennessä rajoittunut asioiden listaamiseen, ja raivaussuunnitelmien tekemiseen. Minkäänlaista näkyvää jälkeä touhotuksestani ei ole vielä tullut. Jännä juttu, ettei kännykkä kädessä tunnu tulevan samanlaista jälkeä kuin rätin tai mopin kanssa.

Miltäs teidän kodit näyttää? Onko "elokuu-ilmiöstä" etiäisiä havaittavissa? 😊

- Suzie Q

(Parhaiten kodin siisteyttä olisi tänään auttanut se, etten olisi unohtanut heinäkuista siivoojan käyntiä kotonamme ja joutunut käännyttämään häntä ovelta pois, koska räjähtäneeseen aamukaaokseemme ei yksinkertaisesti voinut ottaa ylimääräistä henkilöä tekemään työtään. Anteeksi Merle! Huomenna uusi yritys.)









perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kuumotus maksimus eli vauvan kanssa pääkonttorilla


Kävin Tredjen kanssa työpaikallani moikkaamassa työkavereitani. Oli yllättävän ahdistava kokemus pyöriä korporaatioympäristössä vauvan kanssa. Normaalisti perustyytyväinen Tredje oli tietysti tyytymätön, aisti varmaan hermostuneisuuteni. Omat lähimmät työkaverini olivat ihania ja huolehtivaisia, mutta itselläni oli pakka aivan sekaisin erityisesti isompien pomojen pyöriessä käytävillä.

Vauvan imettäminen työpaikalla oli todella kuumottavaa. Tilanne oli tyypillinen - jos olisin vetäytynyt johonkin neukkarin suojaan yksikseni, olisin viettänyt koko vierailuni siellä. Minulle oli periaatteessa ihan luontevaa (tai niin luontevaa kuin se voi työpaikalla olla) imettää Tredjeä samalla kun kahvittelimme lähimpien kollegoiden kanssa, mutta mistä tiedän oliko se heille kaikille ok? Ylitinkö jonkun rajan väärällä tavalla? Ja miksi edes pohdin tällaista?

Haluaisin olla suuri perheen ja työn luontevan yhdistämisen puolestapuhuja. Miksi tämä sitten oli niin liikaa? Oli yllättävän alaston ja suojaton olo "paljastaa" pörssiyhtiökontekstissa jotakin niin yksityistä kuin oma lapsensa. Tuntuikin todella hyvältä, kun nuori kollegani totesi spontaanisti, että ihanaa kun tulimme käymään, että pomotkin muistavat, että täällä ollaan kaikki ihmisiä, joilla on perheet.

Tuntuu tavallaan hullulta vetäytyä nyt vuodeksi kotiympyröihin vauvan kanssa, kun työ ja sen houkuttelevat haasteet olisivat käsinkosketeltavan lähellä. Silti jo pelkkä toimistoympäristö tuntui olevan valovuosien päässä hädissään nyrkkejään hamunneen ja syliä kaivanneen Tredjen hoivaamisesta. Jos siis alan vauvavuoden aikana töitä kaivata niin ehkäpä ensialkuun otan hommia työn alle etänä 😉.

Duunissa kaikki oli tuttua, ja samaan aikaan kaikki oli muuttunut. Oli mahtavaa nähdä työkavereita, olla vähän kateellinen heidän työarjestaan, ja lopuksi painaa ovi selän takana kiinni ja suunnata vauvan kanssa kohti kahvilaa ja jätskiä. Aikansa kutakin ja ehtiihän sitä.

- Suzie Q

torstai 20. heinäkuuta 2017

Aikuisten loma

Toisten tekemää ruokaa.
Järjestämme Miehen kanssa tasaisin väliajoin pieniä irtiottoja arjesta. Breikki voi olla yksinkertaisimmillaan mitä vain ravintolakäynnistä leffailtaan kotona.

Käytännössä irtiotto tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että isommat lapset menevät mummolaan pariksi päiväksi yökyläilemään, jolloin meillä on aikaa hengähtää ja keskittyä omiin juttuihimme, Tredjeen ja kodinhoitoon sekä toisiimmekin. "Aikuisten loma" tarkoittaa aikaa vain yhden lapsen kanssa - ja se jos mikä tuntuu tätä nykyä lomalta! Eihän Tredje edes liiku vielä.

Olimme suunnitelleet niin Dublinin reissua kuin yötä Porvoossa. Budapest vaihtui lennosta kotimaan kylpylöiksi. Lopulta varaukset jäivät tekemättä ja ehdotin, että oltaisiin vain kotona. Toiveeni oli, että haluaisin nukkua, blogata, tilata ruuat Foodorasta ja jättää pyykit pesemättä. Mies suostui heti.

Pesin kyllä pyykkiä, mutta siihenkin on paremmin aikaa ja rauhaa, kun talo ei ole täynnä jokapäiväistä hulinaa. Tällainen seitsemän viikon yhteinen perheloma tarkoittaa niin tiivistä yhdessäoloa lasten kanssa, että pyykinpesukin on omaa laatuaikaa, kun sen saa tehdä rauhassa.

Lasten yökyläilyssä mummolassa on parasta se, että tiedämme heidän nauttivan olostaan täysillä, samalla kun itse teemme samoin. Mummola-ajan jälkeen kotileikit maistuvat lapsille taas hyvin, vanhempien kainalo kelpaa kummallekin ja uni tulee illalla nopeammin kuin muutoin.

Auton oven läimäys kuuluu jo kodin etuoven läpi. Hyvästi rauha. Nyt ne tulee kotiin. Ja oikeastaan kaipasinkin niitä jo ihan hirveästi. 💛

- Suzie Q

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Toppavaatteet hankittuna heinäkuussa

Kauppojen kesäalet ovat käynnissä.
Viime syksynä taputin itseäni isosti selkään sen johdosta, että olin kesällä ostanut Hepulle ja Tytylle alennusmyynneistä toppahaalarit ja -housut valmiiksi seuraavaa talvea varten. Nyt päätin olla vähintään yhtä skarppi ja käytin yhden sateisen päivän luuri tiukasti kädessä meille sopivimpia tarjouksia nettikaupoista metsästäen. 

Heppu ja Tyty eivät onneksi enää kasva yhtä vaatekokoa joka kvartaalissa, vaan tahti on hiukan rauhoittunut. Viime syksynä aavistuksen isoina hankitut haalarit palvelivat vielä keväälläkin, ja aion hiukan nafteina mahduttaa ne lapsille vielä tämän seuravan syyskaudenkin ajan. Tulevaksi talveksi ja kevääksi kaapit kuitenkin ammottavat tyhjyyttään - viime vuotiset talvivarusteet eivät suurimmaksi osaksi tule mahtumaan yhä lähes kymmenen sentin vuositahdilla venyville lapsille.

Ja nyt on kuulkaas postipojalla kannettavaa! Ostin Hepulle ja Tytylle molemmille uudet talvikengät ja toppahaalarit, kevääksi jemmaan välikausihaalarit, -takit ja -kengät sekä kevyemmät lenkkarit ja kurahousut. Lisäksi fleeceä välikerrastoksi ja muutamia toppa- ja kurahanskoja. Tredjelle minulla on ostettuna jemmaan jo syys- ja talvikamppeita ja nyt ostin vielä kevääksi söpön haalarin ja ensikengät. Hullu ajatus, että kevääseen mennessä tyyppi on jo yli 80-senttinen ja tarvitsee kengät! 

Tiedän, että näin varhainen ennakointi vaikuttaa överiltä. Mutta: ostamalla ulkovaatteet -40-50% alennusmyynneistä säästää todella pitkän pennin, kun kasvuikäisiä vaatetettavia on useampia. Nyt kesälomalla näitä on aikaa metsästää (eikä siihen mennyt kuin yksi päivä). Nyt on vielä rahaa säästössä paremmin kuin syksyllä tulee olemaan. Mielenrauha on taattu sen johdosta, että kamppeet on hankittu, eikä tähän ulkoiluvarusteluasiaan tarvitse perheessämme palata ennen ensi kesää.

Mistä sitten tiedän, millainen haalari tai kenkä on kiva ensi talvena? Entä jos hankittu takki ei miellytäkään enää keväällä? Se "riski" on mielestäni vain otettava, jos lasten ulkovaatevarustelu-urakasta meinaa selvitä jossain määrin järkevästi ja taloudellisesti. Minua ei haittaa, että mallit ja kuosit ovat viimevuotisia - saahan ne tulevan kauden uutuuskuositkin sitten taas aleista seuraavalle vuodelle käyttöön 😉.

Ainoa oikea hankaluus hommassa on kengänkokojen arviointi. Harmittaa isosti, jos talvikengät ovatkin helmikuuhun mennessä pienet tai jos ensi kevään välikausikengät ovatkin sopivat vasta seuraavana syksynä. Kenkienkin ostaminen ennakkoon on tosin helpottunut nykyään, kun lasten jalat tuntuvat kasvavan tasaisemmin kuin ihan pieninä. 

Että antaa tulla vaan, sade, räntä ja pakkanen! Ja antaa tulla lisäsenttejä lasten jalkoihin, selkään ja käsivarsiin, kyllä näihin kamoihin mahtuu! Himovarustelijamutsin luottokorttilasku on tapissa ja kaapit kohta täynnä toppaa ja goretexia. Ou jea.

Ihana kesä, ihanat alet!

- Suzie Q

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Klassikko kokeilussa: Puuhamaa!



Perhelomailumme päiväretkivaihe on kuumimmillaan. Nyt kun kesäsäätkin vihdoin ainakin ajoittain hemmottelevat, on ollut ihanaa suunnata rannoille, saariin ja erilaisiin perhehelvetteihin lasten lomakohteisiin. Kuten legendaariseen Puuhamaahan Tervakoskelle.

Mies (parka) ei ollut käynyt Puuhamaassa koskaan ennen, mutta minäpä muistin pulleat pomppupatjat ja metsäseikkailuradat jo omasta lapsuudestani. Puuhamaa on meiltä reilun tunnin ajomatkan päässä, joten paikka sopi mainiosti päiväretkikohteeksi. Nostatimme (omaa) tunnelmaa soittamalla menomatkalla repeatilla vanhaa kunnon Mikko Alatalon Puuhamaa-tunnaria.

Alue oli ylläripylläri hiukan kehittynyt 90-luvun alkupuolen vierailuistani. Tekemistä olisi riittänyt helposti useammaksikin päiväksi! Vesipuiston lisäksi Puuhamaasta löytyy niin veneitä, mikroautoja ja huvipuistolaitteita kuin seikkailuratoja, pomppulinnoja ja perinteisempiä ulkoleikkivälineitä. Tekemistä löytyy ihan taaperoikäisestä esiteineihin asti. Minusta paikassa on edelleen parasta sen luonnonläheisyys: järvenrantasijainti on hyödynnetty hienosti monenlaisilla veneilyaktiviteeteilla ja puistoaluetta apilapeltoineen ja ihanasti varjostavine puineen on yhä paljon.

Päivä oli tähänastisista kesän kuumin, ja erityisesti vesipuistoalue oli aivan täynnä ihmisiä. Miehen kanssa olisimme mieluusti jättäneet koko vesipuiston väliin, mutta lapset hinkuivat juuri sinne kaikista eniten. Tyty ei puhunut mistään muusta kuin uimaan pääsemisestä ja murjotti ensimmäisen tunnin ajan, kun yritimme innostaa lapsia muihin puuhiin kuin uimaan. Siispä suuntasimme altaille, jossa lapset läträsivät sillipurkissa vedessä onnellisina. ”Onneksi” Tyty liukastui altaassa melko pian ja hulahti hetkeksi uppeluksiin… Miehen ongittua rääkyvän lapsen ylös oli kiihkein uimainto ehtinyt sopivasti laantua, ja päästiin jatkamaan päivän muita rientoja.

Pienimpien lasten suosikkeja vaikutti olevan erityisesti lukuisat hiekkalaatikot perinteisine hiekkaleluineen. Useampi isukki tuli paimentamaan jälkikasvunsa pois hiekkaleikeistä puhisten, että ”et kai sä nyt hiekkalaatikolle tullut tänne istumaan” - sisäänpääsymaksueurot selvästi korvissa kilisten 😆. Ja rahoistaan tuolla tosiaan pääsi: sisäänpääsy neljältä maksavalta oli pyöreästi satasen ja koko päivän (roska)ruokailut juomineen, jätskeineen, jäämurskadelfiinimukeineen ym melkein toisen satasen. Vaikka oli omia eväitäkin mukana. Että maksimissaan kerran kesässä tätäkin lystiä, kiitos.

Parasta Puuhamaa-päivässämme olivat lasten mielestä uimisen lisäksi trampoliinit, pomppulinnat, juna ja metsäseikkailurata. Vietimme Puuhamaassa kuutisen (!) tuntia ja silti esimerkiksi liikennekaupunki, kaikki moottoriradat ja veneilyt jäivät meiltä tällä kertaa väliin, samoin suurin osa huvipuistolaitteista ja perinteisistä leikkipuistovälineistä kuten kiipeilytelineistä ja keinuista. Minusta parasta oli salaa syömäni pehmis, varjoisat puistonpenkit Tredjen syöttämiseen ja vuokrattava kärry, jonka kyydissä sekä Heppu että Tyty saivat levähtää (kun Mies kiskoi karavaania alueen laidasta toiseen rapsakassa helteessä). Ja se, että Tredje nukkui autossa koko menomatkan.

Nihkeintä reissussa oli, että Tredje itki autossa puolet paluumatkasta. Siis todella itki, rääkyi lähes keuhkonsa pihalle, eikä sitä pystytty kauaa kuuntelemaan. Kaikkien sirkustemppujen jälkeen pysähdeltiin imettämään ja lopulta siirreltiin turvaistuimia ja vaihdettiin paikkoja autossa - lopulta saatiin näin Tredje uneen äidin käsi poskellansa.

Tervemenoa siis Puuhamaahan, se saa meiltä varauksetta suosittelemme lämpimästi -leiman! 😊

- Suzie Q

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Maha täyteen maitoa



Nyt uskallan jo vähän tuulettaa: tällä kertaa vauvan imetys on onnistumassa toiveideni mukaisesti. Tredjen paino nousee, pelkällä rintamaidolla, hitaasti mutta vakaasti. Kasvu on hiukan niukkaa, mutta täysin riittävää. Uskomatonta!

Heppua imetin nelikuiseksi, eikä rintamaidon osuus ravinnosta ollut missään vaiheessa tuskin edes puolta kaikesta maidosta. Jokainen imetyskerta ensimmäisestä viimeiseen sattui. Pilasin pysyvästi poskihampaistani kiilteet noiden kuukausien aikana, koska en selvinnyt syötöistä muutoin kuin kirjaimellisesti hammasta puremalla. Luulin, että imetys sattuu kaikilla, ja että kipua vain kuuluu sietää. Kierre oli valmis, kun kipu esti herumista ja jatkuva korvikkeen anto vähensi maidontilausta rinnoista, jolloin maidontuotanto nopeasti hiipui.

Jokainen imetyskerta päättyi riittämättömyyden tunteeseen, että ”anteeksi lapseni, et taaskaan saanut tarpeeksi syödäksesi, mutta en kestä tätä kipua enempää ja minun on pakko luovuttaa”. Kuka kestää tuollaista fiilistä 8-12 kertaa vuorokaudessa viikko ja kuukausi toisensa jälkeen? Ei kukaan. Siksi suljin tissibaarin lopullisesti neljän kuukauden jälkeen. Heppu ei ”pyytänyt” rintaa kertaakaan, hän oli tuohon mennessä jo tottunut pullosyöttöihin ja muuhun jatkuvaan sylittelyyn ja hellyyteen muutoin kuin rinnan muodossa.

Tytyn kanssa halusin vielä lujemmin onnistua, kun tunnistin jo, miten syvän pettymyksen aiempi ei-odotusten-mukaan-mennyt imetyskokemus oli minuun jättänyt. Haasteena vastasyntyneen imetykselle tällä kertaa oli enemmänkin se, että hoidettavana oli myöskin puolitoistavuotias Heppu. En syönyt enkä juonut tarpeeksi alkuviikkoina, mikä tuon kesän helteillä oli todellakin virhe. Alkuvaikeuksien jälkeen täysimetin Tytyä muutaman kuukauden, kunnes nelikuisneuvolassa paino ei ollut noussut lainkaan ja imetyksen tehostamiseen opastamisen sijaan meille lyötiin vellipurkit kouraan. Jatkoin osittaisimetyksellä puolivuotiaaksi asti, jolloin lopetin. Kaikki tai ei mitään, you know?

Luulen, että ne äidit, joilla imetys sujuu helpommin, eivät voi millään aidosti ymmärtää, miten syvissä vesissä näissä tuntemuksissa kahlataan silloin, kun kaikki menee pieleen. En tarkoita ajattelevani, että toiset vain laittavat rintansa vauvan suuhun ja sieltä tulee kermaa, joka kasvattaa vauvaa kilon kuussa, mutta jotain sinne päin kuitenkin. Kaikkien ei tarvitse jatkuvasti hioa imuotetta, korjailla asentoja, litkiä imetysteetä, huolehtia herumisesta, säätää rintakumien kanssa, rasvata rinnanpäitä, imettää viikosta toiseen kolmen vartin välein ja silti pelätä punnituksia.

Taistelemisen arvoista tämä touhu kuitenkin on, jos sen kokee itselleen tärkeäksi. Avainsana on itselleen tärkeäksi. Vaikka imetyspuritaanit ehkä tästä mielipiteestä kivittävätkin, niin vauva kyllä pärjää korvikkeellakin, jos on tarvis. Ei Heppukaan ihan pahasti kieroon kasvanut ole, vaikka saikin litratolkulla NANnia jo synnäriltä asti. Se oli silloin, ja nyt on nyt. Korvaamatonta minulle nyt on se tunne, kun Tredje irroittautuu itse kylläisenä rinnasta ja vaipuu pää takakenossa uneen maidot suupielestä valuen. Terapiaa.

Ja sinulle, joka tuskailet imetyshaasteiden tai maidon riittävyyden kanssa: Osittaisimetys on imetystä. Jokainen pisara rintamaitoa on hyväksi vauvalle. Sinun vanhemmuutesi ei riipu vauvasi ruokinnasta. Äitiys on paljon muutakin kuin rintamaitoa. Tsemppiä meille!

- Suzie Q

perjantai 14. heinäkuuta 2017

On niitä huonojakin päiviä



Silloin, kun oikein väsyttää, kasautuvat mustimmat pilvet vauva-arjen taivaalle nopeasti. Että voisko toi nukkua välillä, pliis, edes hetken, jossain muualla kuin sylissä? Että voisko toi olla koko ajan hinkumatta rinnalle? Että voisinko vain mennä piiloon - kaivautua vuorokaudeksi johonkin kuoppaan nukkumaan kenenkään häiritsemättä?

Vastasyntyneen äitinä menettää tavallaan itsemääräämisoikeutensa. Sen saa kyllä pikkuhiljaa takaisin, mutta sitäpä ei väsyneenä aina muista tai edes usko todeksi. Että tämä on tätä tästä ikuisuuteen, kroppani on tuon pienen imijän omistuksessa ja käytössä. Että hän vaatii ja minä palvelen, huvitti tai ei, jaksoin tai en.

On just nyt niin kovin trendikästä ”mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle”. Sitä jos jotakin äitiys kyllä tarjoilee: epämukavuuden sietämistä. Tylsyyttä, kun kanniskelet vauvaa ympäriinsä tyhjässä kodissa. Puuduttaa, kun imetät samassa asennossa toista tuntia. Särkee, kun yrität nukkua vääntyneessä kylkiasennossa herättämättä vauvaa vierestä yöllä. Hajottaa, kun tuijotat sadannetta hiekkakakun litistystä hiekkalaatikolla. Itkettää, kun mietit lapsettomia kavereita samaan aikaan kesäterassilla.

Parhaat jutut on aina sellaisia. Kliseet hikisistä kapuamisista vuorille, jotta näkee kauas ja saa parhaat kicksit, on vaan niin totta. Tärkeimpien asioiden eteen täytyy nähdä vaivaa ja kärvistelläkin, muuten ne eivät olisi niin tärkeitä. Ehkei lapsetkaan siis? Muistan ajatelleeni Hepun ollessa ehkä puolivuotias, että pojan menettäminen sattuisi aivan törkeästi paitsi siksi, että hän on rakas lapseni, myös siksi kuinka paljon verta, hikeä ja kyyneleitä pojun eteen oli jo siihen mennessä vuodattanut. Ehkä saatte ajatuksesta kiinni?

Terveisiä epämukavuusalueelta! Lapset kainalossa, hymyssä suin.

- Suzie Q

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Vauva 2kk - miten meillä menee?



Tredje on tänään kaksi kuukautta vanha. Vastasyntyneen kupla on puhjennut, ja nyt taidetaan elää murrosvaihetta herkkien alkuviikkojen ja rutinoituneemman pikkuvauva-ajan välissä. Tredje on edelleen kertakaikkisen rauhallinen tapaus, ja hän nauttii jo pidemmistä seurusteluhetkistä. Päätäkin tyttö jaksaa jo hiukan kannatella, mutta enemmänkin pystyasennossa kuin varsinaisesti vatsallaan. 

Vuorovaikutuksen kehittyminen on huikeaa seurattavaa: vauvalla on jo suosikkiloruja ja äänteitä, joilla häneltä saa houkuteltua esiin hurmaavien hymyjen ilotulituksen. Välillä Tredje myös vastaa ”hauu” tai ”auyh”, jos sattuu oikein juttutuulelle. Vanhempien lisäksi Tredje ilahtuu erityisesti isosiskonsa näkemisestä: Tytyn touhuja vauva jaksaisi seurata pitkäänkin.

Imetys ei ole ihan niin intensiivistä enää, kuin alkuviikkoina. Vauvan ruokailuissa erottuu jo selkeämmät syöttövälit, eikä jatkuvaa tankkausta ole kuin oikeastaan illan tunteina. Tredje haluaa silti edelleen olla käytännössä koko ajan sylissä. Lempiasioita on äidin sylissä köllöttely ja seurustelu, välillä rinnalla maitoa nautiskellen. Hyvänä kakkosena tulee isän käsivarrella pötköttely, Miehen kuljeskellessa ympäriinsä. Paras paikka nukahtamiseen on pystyasennossa Miehen rintakehää vasten, kävellessä tai jumppapallolla hytkytellen.

Yöt sujuvat yhä hyvin: alkuyön unipätkä jatkuu tyypillisesti noin aamukolmeen-neljään asti, jonka jälkeen vauva tankkaa pariin otteeseen ennen aamua. Itseäni vaivaa jo raskausajasta tuttu vaiva: jään helposti hereille tuntikausiksi syötön yhteydessä, vaikka vauva jo tuhisee uniaan tyytyväisenä. Turha valvominen aamuyön tunteina kasaa sitten väsymystäni päiväksi.

Tredje kuolaa aivan järjettömästi - tällaista kuola-iloittelua en muista ollenkaan Hepun tai Tytyn pikkuvauva-ajoilta ennen hampaiden tuloa. Nyrkki on suussa vähän väliä ja bodyjen hihansuut sen takia usein likomärkiä! Pikkuiset nyrkit ovat yhä enimmäkseen tiukasti nyrkissä - etenkin kylvettäessä, jolloin niiden möhnäistä sisältöä on todella kinkkistä saada putsatuksi.

Haimme tänään neuvolasta vauvalle ensimmäisen rokotteen, rota-virusta vastaan. Toivottavasti ei tule vatsaoireita…

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Pönttömonologi


"Mikä on äiti sun lempiurheilulaji? Mä tykkään metsästä. Metsäretkeilystä. Miksei me äiti pitkään aikaan ole nukuttu metsässä? Mä haluan nukkua teltassa. Isoäiti sanoi että voidaan nukkua metsässä. Äiti milloin tulee talvi ja joulu? Onko siis syksyn jälkeen joulu? On kaksi vuodenaikaa. Mitä siis eläimiä maapallolla asuu äiti? Ainakin kameleja. Ja karhuja ja hirviä. Ja matoja. Mauno mato. Äiti kuka tulis pyyhkimään?"

Ja tällä pojalla epäiltiin vielä pari vuotta sitten viivästynyttä puheenkehitystä.

- Suzie Q

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Vauvalle passi

Tuolta niitä saa! 

Pienikin lapsi tarvitsee oman passin, jos babyn kanssa mielii suunnata koto-Suomen rajojen ulkopuolelle. Meillä on loppukesästä tiedossa reissu Saarenmaalle, ja vaikka kyse on vain tutusta eteläisestä naapurimaasta, haluamme hoitaa Tredjelle passin kuntoon.

Kuulemma maahantulobyrokratiaa on Virossa henkilöllisyyden tarkistusten osalta aavistuksen tiukennettu nyt heinäkuun alusta lähtien, kun maalla alkoi EU-puheenjohtajuuskausi. Dunno pitääkö paikkansa, mutta passinhankinta oli meillä vauvalle nyt joka tapauksessa ajankohtaista.

Näin passinhaku Tredjelle sujui:

Step one, lapsi väestötietojärjestelmään. Passia ei voi hakea, jos lasta ei löydy rekistereistä. Tämän byrokratian hoiti meidän tapauksessa heti kasteen jälkeen seurakunta. Jos lasta ei kasteta tai passi halutaan jo ihan pienelle, täytyy nimitiedot itse rekisteröidä suoraan maistraattiin.

Step two, ajanvaraus poliisilaitokselle lupapalveluihin. Onnistui kätevästi intterwebissä. Jos ei diggaa ennakkoajanvarauksesta voi toki mennä asemalle myös jonottelemaan.

Step three, valokuva. Passikuvauksessa oli vähän erikoinen meininki. Kuvausliike oli muka tottunut pientenkin vauvojen kuvaukseen - heillä oli kuvausta varten valkoisella kankaalla päällystetty sitteri, johon Tredjekin oli helppoa laittaa. Kuvaamista olisi kuitenkin mielestäni merkittävästi helpottanut, jos kuvaaja olisi käyttänyt kameraa, jolla saa räpsäistyä "sarjatulena" sekunnin murto-osissa liudan kuvia. Pikkuvauvan pää kun retkahtaa sitteriin nojaillessa hetkessä sivulle ja vaikka pää pysyisi hetken suorassa, ei katse kohdistu kameraan puolta sekuntia kauempaa kuin hyvällä tuurilla. Kuvaajan kamera oli mallia tarkenna-vähintään-sekunti-ja-naksauta-yksi-kuva-kerrallaan. Sanoin hänelle suoraan, että erityyppinen kamera olisi varmaan vauvakuvauksiin kätevämpi ja hän totesi että niin varmaan olisi. Öö niin.

Step four, passihakemus. Mies teki passihakemuksen sähköisesti ennakkoon Polizein järjestelmässä. Passin sai myös maksettua saman tien. Lapsen passiin tarvitaan molempien huoltajien suostumus - minulle kilahti sähköpostiin linkki, josta pääsin hyväksymään passihakemuksen toisena huoltajana.

Step five, käynti poliisiasemalla. Tätähän ei tarvita passia uusittaessa, mutta ensikertalaiselle, myös pikkuvauvalle (!), naamannäyttökäynti poliisiasemalla on välttämätön. Palvelutiskillä haisi todella vahvasti virtsalle - lieniköhän joku unelmavävy liritellyt odotellessaan tiskin terässeinämää vasten. (Että mitähän ***?) Käynti oli onneksi supernopea, koska hakemus, valokuva ja maksu oli hoidettu etukäteen. "Passi myönnetty". Dänks.

Step six, passi saapuu lähimmälle Ärrälle noin viikon sisällä. Sitä odotellessa!

- Suzie Q

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Lasten kanssa mökillä


Täyteen pakattu automobiilimme huristaa jälleen kohti Mikkeliä. Perhemökkeilyä Miehen sukulaisten kanssa on takana nyt pari päivää ja kotimatkalla ollaan. Tässä ajomatkan ratoksi listasin asioita, jotka olivat meille tämän lyhyen mutta intensiivisen mökkireissumme aikana lasten kanssa hyödyllisimpiä:

1. Crocsit. Lapset saavat ne itse sekunnissa jalkaan ja pois jalasta, jolloin mökillä jatkuva sisään-ulos-vessaan-pihalle-terassille-saunaan-liikenne on sujuvaa ja muksut omatoimisia.

2. Välipalat. Mökillä ei etenkään toisten vieraina tai isommalla seurueella pystytä noudattamaan tuttuja ruoka-aikoja. Meillä hittejä banaanit, einesporkkanaletut (kylminä), myslipatukat, välipalakeksit ja pillimehut.

3. Wipesit, siis puhdistusliinat. Monta pakettia. Toimivat kaikkeen. Jätskin lähmäämiin sormiin, nenien niistämiseen, tarvittaessa wc-paperina, pöydän pyyhkimiseen ruokailun jäljiltä. Hyviä jopa alkuperäiseen tarkoitukseensa eli vauvan pepun putsaamiseen reissuolosuhteissa.

4. Huussiin kannattaa käydä rauhassa tutustumassa ennen kuin on kova hätä. Toimi. Myös vieras-pönttö-kompleksinen Heppu suoriutui huussihommista hienosti.

5. Lämpimiä ulkovaatteita mukaan. Vaikka olisi heinäkuu. Voi näköjään ihan hyvin olla +9 astetta, joka ulkona puuhaillessa ja etenkin järvelle mentäessä tuntuu vielä kylmemmältä. Kunniamaininnan saavat myös lasten kumisaappaat ja pipot! Näitä jäimme kaipaamaan: sormikkaat, ulkohousut Hepulle ja Tytylle (kahdet college-pökät päällekkäin paikkasivat tilannetta) ja villasukat. Kaikille. Lainasukkia onneksi löytyi.

6. Tutut pienet asiat. Lapset pakkasivat itse mukaan yhdet unilelut. Oli aika onnellisia kasvoja, kun ensimmäisenä iltana kaivoin yllärinä kassista esiin vielä pari-kolme muuta pientä lempparipehmoeläintä kummallekin <3

7. Yllärit tylsyyteen: esimerkiksi saippuakuplat ja spinnerit. Ovat avaamattomina kassin pohjalla, koska tällä reissulla ei lapsilla ollut tylsää serkkuseurassa hetkeäkään!

8. Bonus: Lasten kylpytakit saunareissuille. Heppu oppi puskapissan seisaaltaan, koska pelkkä kylpytakki päällä oli niin hyvä harjoitella :)

Näillä mentiin ja hyvin toimi! Nyt suihkunraikkaina Mikkelissä, kohta torille ja syömään.

End of report. Missä te muut kesäreissailette?

- Suzie Q







torstai 6. heinäkuuta 2017

Mökkielämää

Aamulla heräsin tähän näkymään. Kestän.

No niin. Kannattaako lähteä kahden yön takia kolmen alle 5-vuotiaan lapsen kanssa mökille 400 kilometrin päähän?

Juuri nyt tuntuu vahvasti siltä, että kyllä kannattaa. Pötkötän sohvalla jalat ylhäällä, maha täynnä toisten tekemää ruokaa. Vauva nukkuu kolmatta tuntia ulkona vaunuissa, jonne Mies veljineen hänet kävelylenkillä nukuttivat. Heppu ja Tyty ovat 19v ja 17v serkkujensa kanssa alhaalla rannassa saunanlämmityspuuhissa.

Ja mitä on tapahtunut tätä ennen? Kaikki kolme lastani nukkuivat aamulla puoli yhdeksään asti. Siis ei vain kuuteen, ei ainoastaan seitsemään, ei pelkästään kahdeksaan vaan puoli-freaking-yhdeksään. Heppu on käynyt Miehen kanssa soutelemassa, Tyty on leikkinyt ja lukenut serkkujensa kanssa mökin yläkerrassa. Kohta serkkupojat vievät Hepun vielä moottoriveneretkelle ja sitten mennään saunaan.

Täällä on hiljaista. Ulkona on kylmää. Mutta niin on valkoviinikin.

- Suzie Q

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Mikkeliin!

Tässä Tredje nukkui Pasilaan asti!

Pienehköt alfa-mutsi-vibat päällä juuri nyt. Pakkasin aamupäivän aikana kokoon viiden hengen mökkivarusteet - äyskimättä, tiuskimatta tai riitelemättä. Sitten heilutin heipat Miehelle, Hepulle ja Tytylle, jotka lähtivät täydellä autolla kohti nelostietä ja Mikkeliä. 

Hoitelin itseni ja Tredjen lähtökuosiin ja pakkasin loput vähät kamppeet vaunuihin. Muistin sulkea ikkunat, kaihtimet, vaihtaa ristiäispionien veden (jos ne vaikka kestäis reissumme yli) ja laitoin jopa lähtiessäni hälyn päälle. (Huom te murtovarkaat.)

Nyt istun Tredjen kanssa junassa kohti Mikkeliä. Tähän pääsemistä edelsi vielä bussisählinki, hissisählinki, känniläisten väistelyä asemalla ja huutava vauva. Ja tässä me nyt ollaan! Tredje kiinni rinnassa ja mulla on pullaa.

Päädyimme tähän matkustusjärjestelyyn siksi, että Tredje ei viime viikkoina ole ollut varsinaisesti ykkösvalinta automatkaseuraksi. Menestyksekäs Naantalin reissumme in memoriam - ehkä nuo autoilun kulta-ajat taas pian palaavat! Kuljen nyt mennen tullen puolimatkankrouviimme eli Mikkeliin vauvan kanssa siis junalla, jotta auton turvakaukalossa istumisaika olisi Tredjelle minimaalinen. Ja myös huudon kuuntelun määrä muulle autokunnalle.

Antaa siis VR:n pistää nyt parastaan. Enää tarvitsee osata jäädä kyydistä Mikkelissä ja bongata loppuperhe asemalta. Yes we can! Tänään hengaillaan ja yövytään Mikkelissä, huomenna matka jatkuu autolla kohti The Oravi Cityä ja lankoni mökkiä.

- Suzie Q

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Kastepäivän iltana


Tänään vietimme Tredjen kastejuhlaa. Kakku oli makeaa, naiset kauniita, miehet komeita ja kuohuviini kylmää. Olotila on nyt kliseisesti väsynyt, mutta onnellinen. 

Ennakkosuunnittelu kannatti, sillä juhlapäivä sujui meidän kaikkien osalta stressittömissä merkeissä. Kastetoimitus toki jännitti etukäteen - kastejuhlat ovat niin harvinaisia tapahtumia, että eipä näihin mitään rutiinia ole ehtinyt syntyä. Pientä hyvää haikeuttakin oli ainakin itselläni mielessä - meidän perhe on nyt valmis, ja tämä kastejuhla oli meille vanhempina viimeinen.


Eniten näitä tsembaloita jännitti ennakkoon Heppu - tapansa mukaan. Uni ei meinannut tulla edellisenä iltana, eikä aamupala maistunut juhlapäivän aamuna. Heppu halusi uudestaan ja uudestaan kerrata läpi kastetoimituksen ja juhlan kulun. Eniten poikaa hermostutti epätietoisuus siitä, mitä hänen odotetaan tekevän ja missä hän saa istua. Helpotus ja rentous löytyivät, kun Hepulle sovittiin pari mieluista "vastuutehtävää": laulunuottien jakaminen ja vauvan pään kuivaaminen. Nuottipapereiden parissa hän hääräsi sitten tyytyväisenä aamusta asti ennen juhlan alkua.

Ei pitäisi keskittyä ulkonäköseikkoihin, mutta Tyty oli juhlamekossaan suloinen kuin karkki. Hän halusi laulaa oman lauluesityksensä, ja rohkeasti sen pienen pienellä äänellä juhlan aikana tekikin. Tredjen päätä kuivatessa Tyty leperteli vauvalle, että "ei hätää, kohta se kuivuu". 


Päivänsankari oli oma rauhallinen itsensä - mitä nyt kastetoimituksessa äidin sylissä hikoilu pisti hetkeksi kiukuttamaan. Tredje on siitä ihmeellinen vauva, että hänen kiukkunsa ei yltyessäänkään välttämättä paisu massiiviseksi, vaan se monesti laantuu yllättävän pienillä fiksauksilla. Niin tänäänkin.

Vauva sai lahjaksi kaiverretun kummilusikan, vauvakirjan, oman taulun (!) ja muita kivoja ja käytännöllisiäkin lahjoja. Ainakin teologisesti suurin lahja lienee kaste itsessään, ja kyllähän siitä maallikompikin tallaaja ymmärtää ainakin yhteisen siunauksen merkityksen: ympärillä ihmiset, jotka toivovat juuri tälle lapselle hyvää.


Tredje on nyt seitsemänviikkoinen, hänellä on nimi ja mahtavat kummit, ja vanhemmilla onnellinen luottamus tytön valoisaan tulevaisuuteen näiden läheisten ihmisten ympäröimänä. Voiko enempää pyytäkään?

Kiitollisena,
Suzie Q

ps. Juuri nyt olen kiitollinen myös siitä, että kerrankin käytimme järkeä, emmekä buukanneet vielä huomiselle lähtöä Savon mökille, vaan matkaan lähdetään vasta tiistaina. Huomenna levätään.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Perusasioita

Tredje yhden perusasian äärellä.

Tänään 35 000 ihmistä marssi Helsinki Pridessa yhdenvertaisuuden puolesta. Jotta meidänkin lapset saisivat olla sellaisia kuin ovat. Ja rakastaa sitä ihmistä, kehen sattuvat rakastumaan. Perusasioita, aina marssimisen arvoisia.

Koska rakkaus kuuluu kaikille. 💖💜💙💚💛

- Suzie Q