Leivotko mokkapalat vai menetkö muskariin?

Ystäväni ei pysty menemään vauvan kanssa perhekerhoon, koska se tuntuu hänestä teennäiseltä. Toinen perheellinen ystäväni vihaa muskareita, ja yksi tuttu äiti ei ole istunut hetkeäkään kahden poikansa kanssa hiekkalaatikon laidalla. Tunnen isän, joka ei halua ostaa käytettyjä lastentarvikkeita keltään kasvotusten, koska "silloin joutuu todennäköisesti näkemään millainen räkärepe sitä sählymailaa on viimeksi käyttänyt". 😀 Onneksi ei ole pakko, jos ei halua.

Kaikille epämukavuusalueilleen ei tarvitse lasten vuoksi loikata. En tarkoita pakollisia oksutaudin jälkien siivoamisia tai uhmaraivareiden sietämistä vaan asioita, joita lapsiin liittyen tulee vastaan, mutta jotka vaipanvaihdosta tai kynsienleikkuusta poiketen voi jättää väliin, koska se on ihan ok. Stop the press! Vauvaa ei ole pakko viedä värikylpyyn tai vauvauintiin. Siinä missä esimerkiksi omia tunnemyrskyjä on vanhempana pakko oppia hallitsemaan, ei perhekerhossa mammojen kanssa bondaaminen ole välttämätöntä.

Moni on mutsiskenessä kiitollinen meistä, joiden mukavuusalueilta löytyy erilaiset vanhempaintoimikunnat ja niissä höyryäminen. En yksinkertaisesti voi pidätellä itseäni silloin, kun pistetään pystyyn päiväkodin vappuriehaa tai asukaspuiston syyslystejä. Olen messissä! Ymmärrän hyvin, että moni ei ole - tässähän liikutaan jo aika hard core alueella. Mokkapalanleipojaa minusta ei noihin lysteihin kyllä saa, kun pullantuoksua ei muutenkaan oikein löydy, vaikka pulla sinänsä on vahvasti mukavuusaluettani.

Itse jättäisin mieluusti kaikenlaiset hahmofiguureilla tapahtuvat leikit lasten kanssa väliin. En yksinkertaisesti osaa tönöttää niillä pikku-ukkeleilla ja keksiä vuorosanoja yrittäen samalla epätoivoisesti seurata 3,5-vuotiaan logiikkaa pahimpia konflikteja vältellen. Mielikuvitus- tai roolileikit minultakin sujuvat - olen mielelläni "lääkärin potilaana" tai konserttiyleisönä. Vielä mieluummin organisoin askarteluhetken tai vaikkapa muovailen lasten kanssa. Mutta että "leikitään äiti pliiiis Frozeneilla yhdessä". Niiiiiin.

Skippaisin mieluusti myös esimerkiksi HopLop-reissut. Meteli ja kaaos ei haittaa, vaan se, että näen joka puolella vain potentiaalisia surmanloukkuja ja onnettomuuksia. Sokkeloihin hädissään jumiin jääviä lapsia ja pomppulinnoissa vääntyviä jalkoja. Bonuksena noromeri pöpöjä kihisevine palloineen! Olenkin kiitollinen ihmisistä, jotka vievät lapseni puolestani tuonne kuolemanlaaksoon puuhaparatiisiin.

Kukin tyylillään. Ja kardemummakierteitä saa kaupastakin.

- Suzie Q


Kuva: Pixabay.

Jättäkää ne ikäerot rauhaan

Toisella ikää vuosi ja viisi kuukautta, toisella viisi päivää.

Helsingin Sanomat kirjoitti männäviikolla, kuinka lasten ikäeron pitäisi olla vähintään kaksi ja puoli vuotta. Tai muuten kaikki on pilalla. No, tämänkin asian siis mokasin. Ihan väärin synnytetty.

Pardon my French, mutta voi perse miten vaikeaksi tämä perheen perustaminen onkaan meeedian edustamassa julkisessa keskustelussa tehty. Tuntuu, että lähes joka viikko saa lukea kuinka on äidiksi liian nuori, liian vanha, liian koulutettu, liian kouluttamaton, liikaa töissä, liian vähän töissä, liian sitä tai ainakin liian tätä. Ja ainakin on liian vähän lapsia, liikaa lapsia, liikaa päivähoitoa, liian vähän päivähoitoa, liikaa harrastuksia, liian vähän harrastuksia. Niin että vielä siitäkin jaksetaan nyt sormella osoitella, millä ikäerolla muksut perheisiin syntyvät? Kyllä, meni tunteisiin.

Hepulla ja Tytyllä on ikäeroa vuosi, viisi kuukautta ja kaksi viikkoa. Tytyllä ja Tredjellä on ikäeroa kuusi päivää alle kolme vuotta. En tiedä muista ikäeroista, etenkään "klassisesta" palttiarallaa kahden vuoden ikäerosta, mutta kaipa nyt on selvää, että jokaisessa ikäerovariaatiossa on omat plussansa ja miinuksensa. Huutelen kuitenkin sen verran, että enpä kadehdi yhtään niitä, joilla on se kaks vee ja risat sitä ikäeroa. Näyttää ulospäin siltä, että siinä vasta rankan laakin saakin, kun orastavaan uhmaan isketään päälle suojelusta ja äitiä 24/7  kaipaava vastasyntynyt.

Jos sisarusten välinen ikäero on sekin jälleen jotain, jota pitäisi viranomaistahoja varten laskelmoida ja optimoida, menee perhe-elämän "tukeminen" yhteiskunnalta jo holhoamisen puolelle. Kai nyt järkikin sanoo, että jos vanhemmuuden ja arjen voimavarat ja tukiverkot ovat vähäiset tai asiaan liittyy omalla kohdalla terveydellisiä riskejä, ei muksuja kannata tehtailla ainakaan montaa eikä ainakaan putkeen. Mut hei kamoon! Tässä asiassa jos jossain, on jokikisen perheen tilanne uniikki ja omanlaisensa.

Joku miettii ovatko isovanhemmat enää viiden vuoden päästä jaksavina läheisinä mukana arjessa. Toinen pohtii, ehtiikö kohtua runnova endometrioosi pahentua jälleen liiaksi, jos pikkusisarukselle ei anneta vihreää valoa mahdollisimman pian esikoisen jälkeen. Kolmas pohtii salliiko oma urakehitys toisenkin poissaolon, vai olisiko parempi pysyä poissa kertalaakista hetki pidempään. Neljännellä ei ole työtä johon palata, ja ajatus pikkusisaruksesta tuntuu siksi ajoitukseltaan parhaalta kaikkien muidenkin ei-niin-hyvien vaihtoehtojen keskellä.

Viides ei kestä ajatusta pikkulapsivuosien jatkumisesta pitkälle omaan nelikymppisyyteen asti. Kuudes ei voi uskoa todeksi lottovoiton epätodennäköisyydellä raskaustestiin piirtyviä tuplaviivoja, kun esikoista saatiin yrittää vähintään toista vuotta. Seitsemäs miettii, että tämä ikäeroasia on oikeastaan minun ja puolisoni välinen asia, ja se mikä meistä tuntuu hyvältä, ei oikeastaan ole neuvolan tai muiden huolestujien asia ottaa valistusagendalleen. Kahdeksas ymmärtää, että loppujen lopuksi lapsia saadaan eikä kalenteri kädessä tehdä.

Peace! Ihan jees, että meidän perheessä on enää yksi lapsi vaipoissa. Se on yksi kolmen vuoden ikäeron plussapuolista.

- Suzie Q


Kuva: Anna Dammert

Aiemmin aiheesta:
Ihana kamala (pieni) ikäero
Siskot ja niiden veli

Still alive!

Joskus on tahmeaa. Silti herkkupalojakin joukossa.

Okei en kestä. Edellisestä kirjoituksesta miljoona vuotta. Pardon ja tsori hei. Kuulumisina rykäisin nyt kirjoittelemaan, mitä meidän perheyksikössä on meneillään:

Ylisuorittajan loppukiri. Klassikko, jossa äitiyslomaileva henkilö ymmärtää äitiyslomapäivien hupenevan ja alkaa paniikissa hyperventiloida kaikkia päiväsaikaisia aktiiviteettimahdollisuuksia, jotka yhä loistavat suorittamattomuudellaan. Museokortti! Vauvajooga! Vaunutreffit! Vauvakino! Ennen kuin aika loppuuuuuuu....

Heppu ilmoitettiin eskariin. Ei tuntunut missään. Siis sillä tavalla, että olisi tarvinnut päivittää someen "tervetuloa eskariin"-postikortista kuvaa hästägillä #justhansesyntyi. Melkein vaan.

Freesi startti vuoteen eli suoraan sairasvuoteelle. Tämäkin on klassikko! Intoilet puolitoista viikkoa esimerkiksi kivoja uusia liikuntaharrastuksiasi ja sitten kymmenentenä päivänä tunnet illalla kaktuksen hiipivän kurkkuusi orastavan flunssan, nielutulehduksen, minkä lie adenokurkkukupan merkiksi. Tänään day 8, edelleen kurkku karhea ja kaverina räkä ja roiskis.

Lapset haluaisivat lemmikin. So it begins. Hamsteri olisi kuulemma kiva. Väistin toiveet toteamalla, että sitten kun he ovat koululaisia, voidaan palata asiaan.

Vamos a la playa! Enää kolme viikkoa, ja sitten ollaan jo kohteessa. Siis Teneriffalla. Heppu ei jaksaisi odottaa reissua enää päivääkään. Tyty sovittelee kesähattujaan. Minä haaveilen edelleen viikon tiskittömyydestä, pyykkivuoren muikeasta kerryttämisestä ja parista GT:stä.

Meillä on lauantaina Miehen kanssa treffit. Siis kahdestaan. Ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen. Kesto kaksi tuntia, sisältö fondueta, viiniä ja silmiin tuijottelua. Kotiin puoli kahdeksaksi Tredjeä nukuttamaan. Best.

- Suzie Q


Kuva: Pixabay.

Vauva 8kk - miten meillä menee?

Tredje on tänään kahdeksan kuukautta vanha! Vauva on todellakin lunastanut paikkansa perheenjäsenenä. Hän ottaa haltuun niin tilat, tunteet kuin tilanteet siinä missä muutkin ruokakuntamme edustajat. Tredje on huomattavan iloinen ja aurinkoinen lapsi: hymyä riittää päivästä, tunnista, hetkestä toiseen. Kunnes tulee ilta. 😈

Vauva keinuu ja vilkuttaa! Joululomalla ehdittiin ulkoilla tavallista useammin koko porukalla, jolloin Tredjekin pääsi pariin otteeseen keinumaan ja suoriutui toppapuvussa vauvakiikussa pönöttämisestä kuin vanha tekijä. (Muistelen, että Heppu ja Tyty keinuivat jo viisikuisina, mutta ei kerrota sitä Tredjelle.) Myös vilkuttaminen on uusi "taito" - ja tohkeissaan kättä huiskuttava vauva on aika ihana näky.

Tredje ryömii nyt liskotyylillä hurjaa vauhtia ympäriinsä ja kiipeää aivan kaikkialle. Koko ajan. Alimmalle rappuselle, lelukoria vasten, syöttötuolin jalkalevyä vasten. Jonkinlainen pelastusoperaatio on käynnissä vähän väliä, ja silti ehtii vauvan ison pään, hitaan äidin ja (kummankin) olemattoman syy-seuraus-suhteen ymmärryksen takia sattua ja tapahtua muksahduksia. Harkitsemme konttauskypärää.

Isosisarukset ovat parasta. Siis aivan ylivoimaisesti parasta. Tredje aivan repeää riemusta, kun näkee Tytyn aamulla, ja jälleen kun isommat lapset remuavat kotiin päiväkodista. Vauva haluaisi osallistua kaikkeen, jota sisko ja veli tekevät, mikä luonnollisesti on ollut omiaan vähentämään isompien ihastusta vauvasisarukseen. "Eiiiii Tredje, eiiii sinne!" "Yääääk Tredje on kuolannut tähän!" 

Hampaita killuu suussa edelleen neljä: kaksi alaetuhammasta ja kulmahampaat ylhäällä. Tutultani kuulin, että yläkulmahampaiden puhkeaminen ennen yläetuhampaita on kuulemma hyvin harvinaista. Harmi, ettei tästä "hammaslottovoitosta" ole mitään hyötyä! 😀

Nukkumishommat sujuvat vaihtelevasti. Päiväunet Tredje nukkuu vaunuissa rauhallisesti takapihalla joka päivä kahteen otteeseen. Yöunille käyminen sen sijaan on 90% kerroista itkua ja taistelua. Se kuitenkin unohtuu yleensä nopeasti, koska huudosta huolimatta uni tulee vauvalle ihan viimeistään puoli yhdeksään mennessä ja jatkuu aamun varhaisille tunneille asti yhtä soittoa. Unikoulua harkitaan taas, kun jaksetaan.

Just nyt Tredje rakastaa kiipeilyn ja sisarusten lisäksi pärisyttelyä paljasta ihoa vasten, soivaa Pikku Papu -kirjaansa ja niitä hetkiä, kun hän saa aikuisen jakamattoman huomion. Kukapa ei?

- Suzie Q

Aiemmat etapit:

Vauva 1kk

Vauva 2kk

Vauva 3kk

Vauva 4kk

Vauva 5kk

Vauva 6kk

Vauva 7kk

Älä tule paha vuosi tule hyvä vuosi

Heppu on hullaantunut kalentereihin. Järjestystä ja aikatauluja rakastava poika otti ensin haltuun viikot, sitten kuukaudet ja nyt hän pohtii jo, minä vuonna mitäkin tulee tapahtumaan. "Äiti, milloin täytän 100 vuotta?" "Äiti, minä vuonna Tredje menee kouluun?" "Äiti, mikä vuosi tuli ensimmäisenä kun maailma oli perustettu?"

Alkanut vuosi 2018 on vähintäänkin jänskä. Itse suoritan ensimmäisen kvartaalin vielä vauvanhoidon parissa. Sitten läpsystä vaihto Miehen kanssa, joka koti-isäilee huhtikuun alkumetreiltä syyskuun loppupuolelle asti. Vuoden viimeinen kvartaali lokakuusta jouluun onkin sitten hyppy suoraan syvään päähän: molemmat vanhemmat työelämässä, 1v ja 4v päiväkodissa ja 6v eskarissa. It too shall pass.

Keittiön seinällä killuva Tatu ja Patu -kalenterimme alkaa jo lupaavasti täyttyä, vaikka eletään vasta tammikuuta. Lapset intoilevat lähiviikoille sovittuja mummolayökyläilyjä sekä tulevia teatteri- ja musiikkijuttujaan. Helmikuussa reissataan ystäväperheen kanssa viikoksi Kanarialle. (I-ha-naa. All-inclusive, Bamse, ehkä pari GT:tä. Ei tiskejä, pyykkejä eikä ruuanlaittoa.) Maaliskuuta pidemmälle en osaa vielä kurkkia.

2018, ole hyvä meille. Ja teille kaikille.

- Suzie Q

Uusi vuosi! Kaiken pitää (tietenkin) heti muuttua.

Tätä lisää!

Uuden vuoden lupauksia on ollut aikaa lunastaa jo ylenpalttiset yhdeksän päivää. Lapset lupasivat vuonna 2018 pestä hampaat kaksi kertaa päivässä. Ovat joka vuosi tähänkin asti pesseet, joten kaipa se on hyvä lupaus alkaneellekin vuodelle. Itse lupasin tietenkin kaiken mahdollisen terveellisemmistä elämäntavoista itseni kehittämiseen, kirjojen lukemiseen ja kuun noutamiseen taivaalta.

Huushollaamiseen ja lasten kasvatukseenkin liittyviä ryhtiliikkeitä on tietysti luvattu ja tehty, sillä tammikuisia periaatteita, joita toteutaan ylevästi kuun loppuun asti, on ehdottomasti oltava. Niistä myöhemmin. Oma ja muiden terveenä pysyminen, kaikkea hyvää kaikille ja että Trump tai Pohjois-Korea ei pilaa kaikkea kuuluvat myös eri listaan.

Mun oma lista:

1. Haluaisin lukea enemmän kirjoja kuin yhden vuodessa. Olen aloittanut tämän jo kuuntelemalla Bookbeatista äänikirjana Henriikka Rönkkösen mahtavaa Mielikuvituspoikaystävää! Samalla olen pyykännyt, raivannut keittiötä tai lompsinut rantaraitilla Tredjen kanssa.

2. Haluaisin ulkoilla enemmän. Tämä on ikuisuuskysymys, joka ei ratkea sillä, että "no kengät jalkaan ja mene ulos". Tämä ratkeaa sillä, että esimerkiksi ystävien kanssa hengailua (jota saisi myös olla enemmän) sovitaan tapahtuvaksi kahvipöydän sijaan ulkoilma-aktiviteeteissa. Termarit on keksitty!

3. Haluaisin liikkua enemmän. Tämäkään ei ratkea sillä että "no voit hei jumpata siellä kotona". Tätä edesauttaa se, että laitan sporttiaikeet kalenteriin asti ja varmistelen niihin lastenhoidot. Ja tarkennus tähän: haluan liikkua sellaisten lajien parissa, joista diggaan. (Hot) jooga, satunnainen lenkkeily, joku kiva jumppa? Crossfit olisi taas se kingein juttu, mutta katsotaan uskallanko aloittaa pohjalta.

Erinomaista alkanutta vuotta toivottelee:
- Suzie Q

ps. Blogiakin jatkan, ainakin töihin paluuseeni asti. Kirjoitustahti on vaihteleva, kiva että pysytte silti messissä! Bloggailua en halua alkaa "suorittaa", vaan kirjoitan silloin kun ehdin ja haluan :)